Pienoismallit.net

M151A1 Vietnam

U.S. Army 18th Military Police Brigade, Vietnam

Tamiyan M151A1 rakennettuna suoraan boxista lähinnä hyvänä testikohteena AK:n uusille maastotuotteille.

Itse malli oli perinteistä tamiyaa, todella helppo rakentaa eikä tarvinnut liikoja miettiä. Hyvä stressimalli. Dekaalit olivat todella paksut eikä niille meinannut tapahtua mitään vaikka uitin niitä mark fitissä. Itse asiassa parissa kohdassa oli jäänyt alta lakkakerros ohueksi ja maali alkoi haalistumaan dekaalien viereltä ilman että dekaalit olisivat olleet huomaavinaankaan.

Maalit vähäsen sieltä sun täältä akryyleja. Enimmäkseen tamiyaa mihin olen tottunut. Säistäminen aloitettu yhdistelmällä migin pesuja sekä taiteilijaöljyistä tehtyjä omia sekoituksia. Maaston muta on AK terrains wet ground, siihen päälle hiukan wet crackle effectsiä ja tuohon rengasuraan puddles nimistä tököttiä. Aineet olivat todella mukavia käyttää, mutta sävyt poikkesivat niin paljon toisistaan että päädyin tuon wet groundin ja wet cracklesin yhdistelmän jälkeen ruiskumaalaamaan koko muta-alustan tamiyan red brownilla samaan sävyyn. Puddles aine tuntui sopivan suht hyvin tuohon enkä sitä joutunut värjäämään. Pölytykseen käytin lähinnä migin vietnam earthia, jossa oli mukava punertava sävy.

Tuo lammikkovesi olikin mielenkiintoista käyttää. Annoin sen kuivaa ohuina kerroksina, mutta silti se lähti hakeutumaan reunoja kohti ja pyrki tekemään tasaisen veden sijaan kourun tuosta ajourasta. Se myös kuivuessaan teki aukkoja keskelle joiden täyttäminen osoittautui suht vaikeaksi. Täytin niitä aina uutta kerrosta vetäessä, mutta joku veti ne aina pois sieltä kuopan pohjalta ja aukko vain syveni. Olisiko sinne pohjalle jäänyt joku öljyinen täplä, jota tuo vesiaine pyrki välttämään. Sain ne loppujen lopuksi täytettyä kirkaslakalla, joka ei ollut niin nirsoa.

Figuuri oli ensimmäinen yritykseni maalata akryylipohjan öljymaaleilla. En ruvennut hirveästi blendaamaan varjostuksia tai muuta ja tarkoituksena oli lähinnä tutustua erilaiseen työskentelytapaan aloittaen yksinkertaisesti. Kasvot tummalla pesulla varjostettu ensin ja päälle abteilungin sunny flesh tone, joka osoittautui lähinnä zombien ihoon sopivaksi enemmän kuin vietnamin aurinkoon. Taisin jatkaa sitä loppujen lopuksi yellow ochrella, jolla vedin toisen kerroksen päälle. Vaatteet taas tamiyan akryylin päälle tehty lähinnä musta pesu ja kuivapesu terre vertellä. Vaikken jälkeen ollut kovin tyytyväinen niin pidin erittäin paljon öljyvärien käytöstä figuurien kanssa. Todella mukavaa touhua eikä kiirettä ollut mihinkään.

Malli oli näytteillä Tampereen pienoismallipäivillä ja vaikka jäikin osaavampien mallareiden teosten varjoon olin silti suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen. Rakentava kritiikki on erittäin tervetullutta ja tarpeen omien taitojen parantamiseksi.

Kommentit

hynkkeli 6.3.2017 19:24 Vastaa lainauksella
Mukavan näköinen jeeppi.
Lammikot on onniustuneet hyvin, hankaluuksista huolimatta.
Koska tuulilasi on noin kurainen, niin kaipaisin konepellille,keulaan ja katolle rapaa myös. Samoin jalkatilat tarvitsisi jalkineitten mukanaan tuomia kurakökkäreitä.
Kiitos hynkkeli. Olen oikeastaan aika tyytyväinen tuohon konepeltiin. Siinä on todella ruskehtava sävy luonnossa mikä ei vain välittynyt kuvaustaitojeni takia. Tuo tuulilasi meni taas aivan överiksi. Se ei näyttänyt maalauskaapin ledivaloissa puoltakaan noin peittävältä kerrokselta. Olisin yrittänyt sitä varmaan putsata ja vetää uusiksi ellei Tampereen tapahtuma olisi ollut parin illan päässä. Myös tuosta muodosta tuli outo. Hain referenssikuvia googlesta ja näissä tuulilasin pyyhkimet eivät menneet alas asti vaan jäivät noin 30 asteen kulmaan ikkunalle. Kirosinkin tuota mallia siinä vaiheessa kun pyyhkimet olivat kiinteästi valettuna siihen ikkunan reunaan. Harkitsin niiden poistoa ja uusien tekemistä pikapikaa styreenistä, mutta jätin sen jotta sain varmasti lauantaille valmiiksi. Myöhemmin kahlasin lisää kuvamateriaalia läpi ja noita oli myös ikkunan alareunaan asti meneviä. Satuin vaan saamaan ensimmäisillä hauillani noita suunnilleen 120 asteen "v-kuviota" tekeviä pyyhkimiä. Tuon varmaan jossain vaiheessa yritän pestä pois ja teen uuden maskin + puolta kevyemmän sumutuksen tuolla samalla ruskealla.

Jalkatiloihin on vedetty ihan tuota ak:n mutatavaraa, mutta sekin katoaa kuvauksestani pois. Pieni seikka mitä ei varmaan juurikaan erota on tuo puolittain pelkääjän puolelta ulos tuleva lapio. Se on myös hyvin mutainen ja tarkoitus oli näyttää siltä että kuski olisi joutunut jossain välissä lapiohommiin. Tämän takia kuskin kengätkin ovat kohtuullisen mutaiset.

Katto oli taas tämmöinen mutu-päätös. Mutaa levitin lähinnä alimpaan kolmannekseen sekä konepellin osalta sitä on jonkin verran myös päälläkin. Tästä eteenpäin lähdin levittämään pigmenttejä, jotka loppuivat suunnilleen ennen ylintä kolmannesta. Tämän takia tuo tuulilasi näyttääkin niin törkeältä kun se poikkeaa täysin tuosta linjastani… Katolle taas yritin ruiskumaalein tehdä ruskeaa värjäystä niihin alempiin kohtiin joihin sateella vesi kerääntyisi aiheuttaen tietysti pölyn kertymisen niihin lätäköihin.