Pienoismallit.net

Brewster Model 239 "BW-354"

Heimo Lammen nimikko keväällä 1942

Special Hobbyn rakennussarjasta ja noin puolet scratchista nikkaroitu Brewster.
Sarjan pahimpia virheitä olivat ohjaamon rakenne, radiotilan luukun paikka sekä laskutelinekuilun paikka rungossa. Myös siivistä puuttui paneelisaumoja ja osa oli väärässä paikassa. Samoin laskuvalonheitin oli virheellisesti toisessakin siivessä. Ohjaamossa mittaritaulut muistuttivat Brewster Model 339:n vastaavia. Lattian rakenne oli myös mielikuvituksen tuotetta. Pakosarjan kotelo moottorin takana ei myöskään vastannut esikuvaansa.

Päätelineiden pyörät olivat profiililtaan autonrenkaita muistuttavat ja kulmikkaat, jotka korvasin omatekemillä hartsipyörillä. Tein hartsista korjaussarjan myös korkeusperäsimille sekä pyrstökartiolle. Myös ohjaussiivekkeet, pakosarjan kotelo sekä moottorin sylinterit syntyivät hartsivaluosina.
Tämän lisäksi malli sisältää parisataa itse piirrettyä syövyteosaa ja Evergreenin muovisoiroista tehtyä kokonaisuutta.
Siirtokuvat ovat Techmodin arkilta sekä kaikki pikkumerkinnät itse piirrettyjä ja printtauspalvelussa teetettyjä.

Maaleina on käytetty lähinnä Alcladia, Xtracoloria ja Humbrolia.

Mallin rakentelusta enemmän Meng Air Modeller Magazine nro 66 ja Pienoismalli 5/2016 -lehdissä.

Kommentit

Kun katsoin näitä kuvia, niin ajattelin että onpas hieno malli… sitten kun katsoin työvaihekuvia, olin sanaton. Aivan uskomattoman hieno malli!
No Huh Huh! Varsinainen mallitaivaan helmi. Mykistävä lopputulos. Hiihtovälineet kruunaavat yksityiskohtien viimeistelyn. Kaikkien yksityiskohtien sisäistäminen vaatii useamman katselusession.
No oho!

Vaikka on tietysti selvää, että 1/32 skaalassa on paljon helpompi toteuttaa yksityiskohtia kuin esim. 1/72 skaalassa, joten 1/32 skaalassa yksityiskohtien korostaminen ei erityisesti kerro mallaustaidoista, niin kuitenkin:

Voi tätä työn määrää ja toteutuneita yksityiskohtia. Sille pitää myös antaa suuri arvo. Ja se on aika suuri.

Kyllä tämä on tosi hieno ja kaipaa isot pisteet. Ihan täydet jää puuttumaan, koska pienemmissä skaaloissakin voi päästä aika lähelle.
No mitäpä tässä muuta kuin edellisiä kompaten…oho ja huh,huh. Olin tosin jo nähnyt koneesi aiemmin juuri viime Pienoismalli lehdessä ja haukotellut jo silloin sitä. Kiva kun toit mallisi myös tänne!

Ei voi kuin ihmetellä sitä intohimoa ja kärsivällisyyttä tehdä koneesta vielä aidomman oloinen kuin se sarjan osilla olisi ollut mahdollista. Tämä korostuu etenkin koneen sisäpuolella, harva jaksaa uppoutua mallintamaan kaikkia runkojäykisteitä, putkia, johtoja oikein, kun ne pääosin lopputuloksessa jäävät kuitenkin suurimmalta osalta piiloon. Tämä kertoo varmaankin laajemmasta kiinnostuksesta itse koneisiin kuin pelkästä mallien rakentelusta, hyvä niin.

Taidokasta työtä ja tämän nähtyään on tietenkin täysin tarpeetonta alkaa etsimään jokaista Dzus-pikalukon kantaa ja kyseenalaistamaan että onkohan ne varmasti oikein. Itsellä sama sarja odottaa tuossa inspiraatiota ja taitaa saada odottaa vielä tovin ( piilottaa kasan alimmaiseksi )!
Air Modellerista tätä tuli kovasti ihmeteltyä. Detaljien ja työn määrä saa haukkomaan henkeä, tavasin tuon jutun useaan kertaan koska kerta-annoksena kaikkea on tosiaan vaikea sisäistää. Tästä ei voi antaa kuin ihan täydet pisteet ja vähän päälle!
Ei voi kuin hämmästellä sitä sitoutumisen määrää, ja paneutumista aiheeseen. Ja se näkyy mallissa! Annoin harvinaiset 5 pojoa!
Mahtava Pylly-Waltteri!
Eipähän tätä voi kuvailla mitenkään muuten: USKOMATTOMAN UPEA!!
Ja kun Bruusteri on vielä minun lempi lentokoneeni, niin täydet pisteet!! Ensimmäinen malli täällä, jonka olen laittanut suosikiksi!
Aivan täydellisen upeaa työtä!!
rhakaleh 18.10.2016 09:54 Vastaa lainauksella
Huhhuh, ooh ja aah! Ei voi kuin kateellisena ihmetellä. Kauanko kului aikaa?
Aivan huipputyötä,veti sanattomaksi ihan varmasti viikkon malli.
Jo pelkât nuo 1/32 hikilaudat on malli sinäänsâ, varmasti on tutkittu tuo pylly valteri viimeisen päälle.
Noiden niitien ja ruuvien korostus ihan kuin aidoissa lentokoneissa, maalauus huippua myös ja vanhennus.
Sopivaa taustaa vasten voisi sanoa että suomen lentomuseossa on vihdoin saatu entisöityä toinen aito brewsteri.
Ja vielä lentokuntoon.VAAUUUHHHHH NYT EI RIITÂ pisteet viisi on liian pieni laatuun nähden.
Lisätäân kymmenen haamutähteä mukaan ja mallaritohtorin arvo päälle.
Täydellinen. Annan vaan 5 pistettä kun en enempää voi :)
Onkohan tässä tehty jekku mallikansalaisille ja kuvattu oikean bruusterin restaurointi ihmeteltäväksi ;-)
Mainio materiaalituntu ja yksityiskohtien ilotulitus. Huikea kokonaisuus ja hurjan työmäärän inhimillinen ammattitaitoinen taidonnäyte. On se hienoa, että ihminen osaa tehdä näin komeita vehkeitä.
Annan yhden tähden. Ei ole harvinainen aihe ;)
Herranjumala sentään! Täydellinen lentokonemalli!
Ari Oksanen 18.10.2016 18:49 Vastaa lainauksella
Voe tuon taatta. Joka katsomiskerralla löytyy maukkaita uusia yksityiskohtia. Ihan kuin noissa päätelineiden kruunumuttereissakin olisi varmistussokat paikoillaan. Tämä kiinostaisi nähdä livenä lähempää…tai suurempikokoisina lähikuvina.
Olen nyt viidettä kertaa katsellut kuvat läpi ja aina löytyy lisää hienoja detaljeja/yksityiskohtia. Upea malli joka täytyisi livenä nähdä.
Tero Ekholm 18.10.2016 20:20 Vastaa lainauksella
Eipä tässä ole edellisiin mitään lisättävää - hiljaiseksi vetää. Upea malli.
Heikki Lappalainen kirjoitti:
Annan yhden tähden. Ei ole harvinainen aihe ;)
Älähän nyt. Kaikki ei sarkasmia ymmärrä;)

Kuten sanottu, loistava malli. Ne minun 4,5 pistettä tuli lähinnä sen takia, että 1/32 skaala on mielestäni keskimäärin helpompi kuin 1/72 skaala. Tehdyn työn määrälla on tietysti vaikutuksensa. Ja myös lopputuloksen näyttävyydellä. Mutta kuitenkin…
rhakaleh kirjoitti:
Huhhuh, ooh ja aah! Ei voi kuin kateellisena ihmetellä. Kauanko kului aikaa?
Aloitin projektin vuonna 2009, mutta se oli monta kertaa tauolla motivaation puutteen vuoksi.
Nöyrimmät kiitokseni ja kumarrus kaikille kommentoijille. Tuskin tulee ihan heti mitään vastaavaa tehtyä, mutta tästä on hyvä jatkaa :)
Mika Kauranen kirjoitti:
Heikki Lappalainen kirjoitti:
Annan yhden tähden. Ei ole harvinainen aihe ;)
Älähän nyt. Kaikki ei sarkasmia ymmärrä;)

Kuten sanottu, loistava malli. Ne minun 4,5 pistettä tuli lähinnä sen takia, että 1/32 skaala on mielestäni keskimäärin helpompi kuin 1/72 skaala. Tehdyn työn määrälla on tietysti vaikutuksensa. Ja myös lopputuloksen näyttävyydellä. Mutta kuitenkin…
Minun kommentti oli lähinnä Antille, joka tietää mitä tarkoitan tällä. Tiedän mitä tämä malli on vaatinut Antilta, koska itse olen osaltani vaikuttanut työmäärään ja haastavuuteen.

Skaalasta löytyy uskoakseni monia eri mielipiteitä ja mikään niistä varmaan tuskin on ainut ja oikea. Joten perustelusi on siten ok.

Itse näen asian niin, että mitä isompi skaala sen haastavampi, koska mallinnettavien asioiden määrä ja tarkkuus kasvaa. Mitä pienemmäksi skaala menee, kaikkia ei tarvitse mallintaa, koska niitä ei pysty kokonsa vuoksi edes tekemään. Esim. onko penkin kankaan väri harmaa vai onko penkin kankaan väri harmaa ja kangas on pysty-vaaka kangaskuvioinen. Tai onko laskutelineessä mutteri vai kruunumutteri. Myös sitä kautta referenssien osalta tarvitaan enemmän tietoa
Voe että, minkä mänit tekemään! Epäilen ja uskon, että maailmassa ei ole toista näin hyvin tehtyä samaa konetta.

Tänne sivustolle voisi Mynttis Tomi avata sellaisen "Etsi Viisi Virhettä" sivuston, jonne tällaiset mallit mallari voisi laittaa, jos uskaltaa.

Missä nähdään livenä? Kuopiossa isänpäivänä?
Eikös tämä Antin Brewsteri ollut jo kertaalleen näytillä Kuopiossa viime vuonna? Ei silti, on niin upea malli, että voisin katsoa uudemmankin kerran livenä..!
Timo Rissanen kirjoitti:
Missä nähdään livenä? Kuopiossa isänpäivänä?
Tämä oli jo viime vuonna Kuopiossa näytillä, kilpailussa taisi sijoittua toiseksi luokassaan.
Ei juma… Nyt se on nähty, täydellinen lentokoneen pienoismalli. Täytyi katsoa kuvat kolmeen kertaan ennen kuin uskalsi kommentoida. Jos joku on työvoitto niin tämä.
Täydet pisteet, näkispä vielä livenä.
Oma tuotokseni samasta sarjasta taitaa päästä pienoismallien taivaaseen ;)
Ainakin toistaiseksi malli viettää eläkepäiviä näyttelyistä minun vitriinissä. Joitain keskusteluita on käyty mallin viemiseksi näytteille muutamaksi kuukaudeksi, mutta siitä ei ole vielä tarkempaa tietoa / informoitavaa. Malli oli näytteillä muutamissa tapahtumissa ja otti jopa osumaa valokuvaajalta pudonneesta lippalakista eräässä tapahtumassa, onneksi kärsien vain pieniä vahinkoja. Kuopiossa vahinkojen välttämiseksi malli oli kuvun alla, ehkä siitä johtuen tuomarit eivät huomanneet voittajalaatua :)
Heikki Lappalainen kirjoitti:
Kuopiossa vahinkojen välttämiseksi malli oli kuvun alla, ehkä siitä johtuen tuomarit eivät huomanneet voittajalaatua :)
Kai tämä sentään ainakin luokkansa voitti Kuopiossakin? Ja Best In Show, jos semmoinen valittiin?
Pekka Muikku kirjoitti:

Best of Show : Marko Paakkanen Mottitalkoot

Lentokoneet: Potkurikoneet 1:71-1:33
I. Pertti Hakkarainen Gee Bee Super Sportster Z
II. Angel Martinez ARADO 196 A
III. Antti Lappalainen Brewster Model 239
Antti Lappalisen Brewster sai myös Karjalan lennosto killan tunnustuspalkinnon
Tämän siitä saa, kun perehtyy aiheeseen. Tällainen malli ei varmaankaan synny kuin omaan tahtiin, silloin ei ainakaan tule houkutusta minkäänlaisiin kompromisseihin. Mielestäni sääli, että itselleni mielenkiintoisin osa tätä mallia jää piiloon, kun ulkokuori laitetaan paikalleen. Onneksi rakennusvaihekuvia on monta. Upeasta mallista johtuen heittelen tähtisadetta niskaan:
Upea malli…
Melkein voisi kuvitella, että on ollut referenssikone vieressä kun tätä on tehty.

Ei kai tästä voi enempää sanoa. Ei muuta kuin Tikkakoskelle vitriiniin.
Hieno malli Antilta. Ja oli hieno juttu myös Meng magazinessa.
AJ 20.10.2016 17:48 Vastaa lainauksella
Moi Antti, Kaikkia edellä olevia ylistyksiä kompaten, mestarimalli. Pitkä projekti, mutta lopulta aivan huikea viimeistely- ja lopputulos. Todellinen masterpiece! Parhain terveisin, AJ
Heikki Lappalainen kirjoitti:
Itse näen asian niin, että mitä isompi skaala sen haastavampi, koska mallinnettavien asioiden määrä ja tarkkuus kasvaa. Mitä pienemmäksi skaala menee, kaikkia ei tarvitse mallintaa, koska niitä ei pysty kokonsa vuoksi edes tekemään. Esim. onko penkin kankaan väri harmaa vai onko penkin kankaan väri harmaa ja kangas on pysty-vaaka kangaskuvioinen. Tai onko laskutelineessä mutteri vai kruunumutteri. Myös sitä kautta referenssien osalta tarvitaan enemmän tietoa
Mieltymyksiä on monia.

Tämä malli saa aivan varmasti "viikon malli" tittelin ja se on minunkin mielestä aivan oikein. Jos ei saa, niin se on vääryys.
Timo Rasimus kirjoitti:
Upea malli…
Melkein voisi kuvitella, että on ollut referenssikone vieressä kun tätä on tehty.
Tähän voisi heittää, että referenssikone oli syövyteosia tehdessä hyvinkin lähellä. Ne ovat suurimmalta osin piirretty mittaamalla alkuperäisen koneen osista ja luvan kanssa eli kiitos Ilmavoimamuseolle tästä mahdollisuudesta. Lisäksi muun muassa konservaattorin avustuksella mittakeppiä hyväksi käyttäen tutkittiin suksien järkevää sijaintia takarungossa. Itse rakentajalla oli ammattinsa puolesta myös eri materiaaleja käytettävissä. Jälkikäteen katsottuna referenssinä BW-372:sta tuli ehkä liikaakin välillä käytettyä hyväksi, sillä ainakin yksi nimeltä mainitsematon asia jäi tähän malliin, kuten se on BW-372:ssa, mutta ei tässä yksilössä. Tuolla asialla ei kuitenkaan ole sellaista merkitystä mikä vaikuttaisi millään tavalla hienoon lopputulokseen.
Pitää sanoa, että juuri niin arvelinkin olevan, että referenssi oli käytettävissä.
Ja se näkyy tuloksessa.
Ihan tässä asian sivusta..
Minulle on aina jäänyt epäselväksi, että onko Humussa kokonaan sitä varten tehty runko, vai onko sen runko alunperin Brewsterista?
Historiikeissa luulisi asian selviävän, mutta ainakaan minulle se ei ole auennut. Joku koekone oli kai BW:n rungolla ja puusiivillä, ja se taitaa sekoittaa minua.
Pahoittelut mallarille asiasta hieman lipsahtamisesta.

Humussa lienee kokonaan VL:n tekemä runko, sillä ainakaan sen osista ei löydy Brewsterin merkintöjä; osanumeroita stanssattuna tms. BW-392 oli varustettu kotimaisella puusiivellä.
Kiitos!
Antti Lappalainen kirjoitti:
Timo Rissanen kirjoitti:
Missä nähdään livenä? Kuopiossa isänpäivänä?
Tämä oli jo viime vuonna Kuopiossa näytillä, kilpailussa taisi sijoittua toiseksi luokassaan.
Nyt pyydän nöyrimmin anteeksi, mutta en vain jotenkin nähnyt tätä siellä. Istuin lähes koko tapahtuman ajan lipunmyynnissä ja jotenkin lipsahti noteeraamatta. Lasikupukin on voinut tehdä oman asiansa.
No kuitenkin tämä saa täällä ansionsa mukaisia kommenntteja ja tähtiä.

Ja suattopa nuo Savon Sanomatki männä ohi :)

www.savonsanomat.fi/kotimaa/Pienoismallinäyttely-Kuopiossa/714898
23.10.2016 00:09 Vastaa lainauksella
Kuten Antti Lappalainen totesi, Humun (HM-671) runko on kotimaista valmistetta. BW:n varaosatilanne 15.10.1942 kertoo, että 6 kpl. runkoja on varastossa (jotka Lentovarikko oli tilannut VL:lla valmistettavaksi tilauksella N:o 1464/LV, 6.9.1941). VL:lla homma osattiin ja todennäköisesti Humun prototyyppiä varten valmistettiinkin oma runko koska siinä oli rakenteellisia eroja BW:n runkoon nähden (pa-säiliön ja ammuslaatikoiden sijoittelua).

Kerrassaan on hieno malli.
Heikki Lappalainen kirjoitti:
Best of Show : Marko Paakkanen Mottitalkoot

Lentokoneet: Potkurikoneet 1:71-1:33
I. Pertti Hakkarainen Gee Bee Super Sportster Z
II. Angel Martinez ARADO 196 A
III. Antti Lappalainen Brewster Model 239
Antti Lappalisen Brewster sai myös Karjalan lennosto killan tunnustuspalkinnon
Olipa muuten kovatasoinen luokka tämä! Ei kai vaan Brewsteriä tuomaroitu kuvun läpi? ;-)
No huhhuh! Tässäpä varsin hyvin toteutettu Brewster!
Aikalailla kaikki mennyt nappiin :) Tyylikästä!
Oma tuotokseni aiheesta tulee pääsemään Brewstermalliloitten taivaaseen!!! Käsittämätön suoritus Antti Lappalaiselta!!"Sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan"-laulun sanoin Antille kiitos upeasta mallista!!!
5 tähteä tuntuu tästä mallista surkean mitättömältä!

yst. terv. Tynkä-Karjalan Seppo
25.10.2016 13:48 Vastaa lainauksella
Antin kuvassa 14/25 saa jonkunmoisen käsityksen tavaratilan koosta, kokopitkien suksien asettelun kanssa on varmasti ollut hankaluuksia. Taisi olla jo vuoden 1942 lopussa kun siirryttiin taitettavaan suksimalliin. Mukana kuljetettavat sukset eivät olleet tarkoitetut vain talviajan käyttöön vaan auttoivat myös vetisellä suolla etenemisessä.
Mallin esikuvana olleen BW-354:n tavaratilassa on samalla lennolla kuljetettu suomalaista lentäjävänrikkiä, ruotsalaista vapaaehtoista sotamiestä ja susikoiraa. Tuolloin ohjaajana ei enää ollut mainittu Heimo Lampi. Matka meni muuten hyvin, mutta saapumiskentän tuulen suuntaa näyttävä "tuuli-T" ei ollut "päivitetty" näyttämään juuri vaihtuneen tuulen suunnan muutosta. Kentän ulkopuolellehan se myötätuuleen tehty lasku meni, ja kone rikkoutui.
Raimo Heikkinen kirjoitti:

Koneen hienosta työstä ei motkotella ja nillitellä. Mutta jos nyt oikein ajattelee tuotakin konetta, niin miksi mieletön määrä työtä ja osia on tehty rungon sisään piiloon, josta niitä kukaan ei koskaan näe? Ketä varten ne ovat siellä?
Tuoko se lisäarvoa mallille tai mallarille?
Jos sisälmykset tehdään niinkuin tässä kaunottaressa, niin ehkäpä halkileikkaus koneesta olisi paras vaihtoehto koko luomuksen esittelyyn. Silloin malli ei jäisi esim. tapahtumissa muun massan joukkoon niin helposti ja jokainen muodostaisi kuvan mallin rakentamiskokonaisuudesta paremmin itselleen. Siis myös se suuri yleisö, jolle tapahtumia tehdään. Tapahtumat ovat mallarien kivoja kokoontumisia, mutta enemmän kuitenkin suunnattu maksaville asiakkaille.
Nyt en kyllä täysin Timon linjausta ymmärtänyt… Olisihan se kiva jos mallissa olisi erilaisia aukkoja yms. joista näkisi sisäosien hienoudet… Mutta mielestäni sitten malli kokonaisuudessaan kärsisi! Itselleni on tärkeintä, että tiedän itse mitä siellä sisällä on… Vaikka niitä ei kukaan näkisikään!
Ja toisekseen, minä ainakin rakennan mallini itseäni varten, en tapahtumien yleisölle.
Petri Jaakkonen kirjoitti:
minä ainakin rakennan mallini itseäni varten, en tapahtumien yleisölle.
Samoin… nimenomaan juuri näin. Paljon tulee tehtyä malliin sellaista, mitä todennäköisesti kukaan muu ei koskaan huomaa. Monta kertaa tulee ajateltua niinkin, että muutokset ja fiksailut on tullut tehtyä hyvin, kun kukaan ei huomaa että jotain on korjattu. Jos tapahtumissa yleisökin tykkää tai jossakin kilpailuissa tulee menestystä, se on plussaa, muttei missään nimessä minulle se asia jonka vuoksi mallailen tai antaisin sen vaikuttaa rakenteluun.
Timo Rissanen kirjoitti:
Tuoko se lisäarvoa mallille tai mallarille?
Minusta tuo paljonkin, molemmille. Itse katsoisin tätäkin mallia täysin eri silmin, jos rakennusvaihekuvia ei olisi mukana. Olen katsellut kuvat moneen kertaan, ja aina löytyy jotakin, jota en ole aikaisemmin huomannut.
A Lappalainen kirjoitti:

Samoin ajatellaan täälläkin. Antin mestarityö on kyllä ihan oma lukunsa, mutta esim. itse kasaan mieluimmin juuri näitä ison skaalan malleja juuri siitä syystä koska niissä on aina enemmän detaljoitavaa kuin pienemmän skaalan malleissa. Esim. ohjaamo ja moottori saa aivan erilaisen ilmeen jos ja kun jaksaa väkertää niihin monia pieniä yksityiskohtia. Suuri osa niistä jää tosiaan piiloon, mutta mitä sitten…ainakin minulle tulee parempi mieli kun on saanut tutustua tarkemmin koneen yksityiskohtiin ja saanut toteuttaa ne. Aika moni mallari ajattelee varmaan samoin…yksinäistä puurtamista, omaksi iloksi…tämä mallaus pääasiassa on.
Raimo Heikkinen kirjoitti:
Antin kuvassa 14/25 saa jonkunmoisen käsityksen tavaratilan koosta, kokopitkien suksien asettelun kanssa on varmasti ollut hankaluuksia. Taisi olla jo vuoden 1942 lopussa kun siirryttiin taitettavaan suksimalliin. Mukana kuljetettavat sukset eivät olleet tarkoitetut vain talviajan käyttöön vaan auttoivat myös vetisellä suolla etenemisessä.
Mallin esikuvana olleen BW-354:n tavaratilassa on samalla lennolla kuljetettu suomalaista lentäjävänrikkiä, ruotsalaista vapaaehtoista sotamiestä ja susikoiraa. Tuolloin ohjaajana ei enää ollut mainittu Heimo Lampi. Matka meni muuten hyvin, mutta saapumiskentän tuulen suuntaa näyttävä "tuuli-T" ei ollut "päivitetty" näyttämään juuri vaihtuneen tuulen suunnan muutosta. Kentän ulkopuolellehan se myötätuuleen tehty lasku meni, ja kone rikkoutui.
Muistaakseni tarkistimme, että tässä mallinnettu yksilö kuului vielä aikakauteen, jolloin kokopitkät sukset olivat käytössä. Kokopitkien suksien korvaamisesta taittosuksilla oli muistaakseni muutosmääräys olemassa, Antti varmaan muistaa paremmmin… Muutoinkin taisimme vielä tarkistaa muutosmääräykset, mitä asioita määräysten mukaan tässä yksilössä pitää olla.

Suksien pituus kyllä aiheutti hankaluuksia niiden kiinnityksen / sijainnin päättelyn suhteen (todellinen mitta 2 metriä). Sijainnin määrityksen osalta paras keino oli viedä oikeaan koneeseen eli BW-372:een kokopitkien suksien pituinen puumalli ja sen avulla päätellä järkevintä sijaintia. Myös Humua käytettiin tähän. Käytettävissä ei ollut siis sellaista dokumentaatiota, joka olisi kertonut suksien kiinnityksen ja sen sijainnin. Tutkinnassa en löytänyt korvakkeita tai muita vastaavia pisteitä rungon sisältä, jotka olisivat suoraan viitanneet suksien sijaintiin. BW-372:n takarungosta oli löytynyt jäämiä nahkaremmeistä, joiden avulla oletin suksien olleen kiinni. Lisäksi tässä mallissa sukset on sijoitettu sellaiseen paikkaan, johon ne ovat järkeväsi pienestä luukusta sijoitettavissa, eivätkä häiritse muiden asioiden, kuten ohjausvaijereiden ja -tankojen toimintaa sekä radioiden huoltamista.

Onkohan kukaan huomannut vielä lentoreppua suksien juuressa. Sekin on mallinnettu alkuperäisen lentorepun kaavapiirroksen mukaan ja lentorepusta oli myös muistaakseni maininta koneen tarvikeluettelossa.
Timo Rissanen kirjoitti:
Tuoko se lisäarvoa mallille tai mallarille?
Täytyy tämän osalta puolustaa hieman mallin rakentajaa. Koska tämä oli "tilaustyö", niin tilaaja (tässä tapauksessa minä) esitti hieman toivomuksia millaisessa asussa tämä malli voisi olla. Esitin sellaisen toiveen, että mallin toiselta puolelta auki olisivat rungossa moottoripelti, kk-luukut sekä takalaitetilan luukku, mutta koneen toisella puolella kaikki luukut olisvat kiinni. Näin ollen oli jo tiedossa, että kaikki asiat eivät tule näkymään lopputuloksessa ja niiden osalta olikin tarkoitus ottaa valokuvia (esim. jos niitä tarvitsee käyttää joko jossain julkaisussa tai muussa asiassa…) Ja ehkäpä sekä rakentajalla, että tilaajalla on jonkin sortin kiintymys ja halu pyrkiä tiettyyn täydellisyyteen yksityiskohtien kanssa… Tälle taudille taisi olla jokin nimikin..

Kanssamallareita tämä projekti voi mahdollisesti auttaa esimerkiksi siten, että takalaitetilan osalta ei ole olemassa valokuvaa tai piirrosta, joka kertoisi radioiden kaikkien osien sijainnin. Kaksi suomalaista sodan aikaista valokuvaa löytyy, mutta niistä ei paljastu kaikkia asioita, etenkin akun vieressä olevan puolikkaan väliseinän komponenttien ja sen maalauksen osalta. Lisäksi suksien sijainti on ainakin pienen tutkimustyön tuloksena ajautunut mallissa olevaan paikkaan. Myös ohjaamossa on asioita, joita BW-372:ssa ei ole enää olemassa (hävinnyt ajan saatossa korroosion yms. vaikutuksesta), eikä niitä suomalaisista valokuvista löydy, vaan niiden osalta on jouduttu tekemään tutkimus / päättelytyötä. Toki mallin käyttäminen referenssinä kannattaa aina kyseenalaistaa, mutta ehkä tässä tapauksessa voi harkita poikkeusta :)
Asiahan on juuri näin, kuin vastailitte. On minullakin malleja - jopa samainen Brewster, mutta ei läheskään noin taidokkaasti rakennettu - joiden uumeniin olen tehnyt yhtä ja toista.
Jos se antaa mielihyvää mallarille, niin asia on silloin hyvä kuin mikä. Lisäarvoa se toi mallarille tai tässä tapauksessa tilaajalle ja mallarille. Ja kyllä varmaan jokainen tahtoo tehdä mallit itseään varten ( ehkä poislukien likiammattilaiset, jotka kiertävät maailman eri tapahtumissa ).

Kirjoitin kommenttini lähinnä siksi, että antaako mallin sisälmykset edes oikeaa arvoa mallille tapahtumissa? Saati sitten lisäarvoa? Tässä tapauksessa koneen mallintaminen selvisi vasta kun se julkaistiin täällä.
Kirjoitin myös siksi, että täällä ilmiselvästi ihmetellään mallin sijoitusta Kuopion tapahtumassa viime vuonna. Mutta myös joku kirjoittaja onneksi toteaa, että kovatasoinen oli kilpailu..
Tuomaristo ei ota tietenkään huomioon, vaikka siellä sisällä olisi toimiva ydinpommi tms, jos se ei näy ulkoapäin. Myös lasikupu lienee ollut tuomaroinnin ajan paikallaan, koska malleihin ei saa koskea.

Tästä kisojen tuomaroinnista yleensäkin monet kirjoittelevat liki aina negatiiviseen sävyyn. Eniten vielä yleensä äänessä ovat ne, jotka eivät ole olleet tapahtumassa lainkaan. Tuomareiden osa on vaativa ja haastava jokaisessa kisassa, olipa kyseessä vaikka kissanäyttely. Asioista pitää tietää, mutta pitää olla myös visuaalista silmää.
Tämänkin takia Maalla, Merellä ja Ilmassa ensi vuonna tulee todennäköisesti olemaan tapahtuma jossa äänensä saavat suosikkimallilleen saavat antaa vain paikalle malleja tuovat mallarit ja yleisö. Ja palkintoja ei jaeta kuin mallareiden suosikki ja The Best Of The Show- yleisön suosikki.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Ekan kommenttini 19.10. yhteydessä pojotin tämän mallin täysillä tähdillä, joten kyllä itsekin pidän tätä yhtenä suosikeistani ja olen ylpeä, että saan esitellä mallia tämän sivuston kautta tuttavilleni yms.
Petri Jaakkonen kirjoitti:
Nyt en kyllä täysin Timon linjausta ymmärtänyt… Olisihan se kiva jos mallissa olisi erilaisia aukkoja yms. joista näkisi sisäosien hienoudet… Mutta mielestäni sitten malli kokonaisuudessaan kärsisi! Itselleni on tärkeintä, että tiedän itse mitä siellä sisällä on… Vaikka niitä ei kukaan näkisikään!
Ja toisekseen, minä ainakin rakennan mallini itseäni varten, en tapahtumien yleisölle.
Kirjoitinkin, että tapahtumat tehdään yleisölle.
Pekka Muikku kirjoitti:
Petri Jaakkonen kirjoitti:
minä ainakin rakennan mallini itseäni varten, en tapahtumien yleisölle.
Samoin… nimenomaan juuri näin. Paljon tulee tehtyä malliin sellaista, mitä todennäköisesti kukaan muu ei koskaan huomaa. Monta kertaa tulee ajateltua niinkin, että muutokset ja fiksailut on tullut tehtyä hyvin, kun kukaan ei huomaa että jotain on korjattu. Jos tapahtumissa yleisökin tykkää tai jossakin kilpailuissa tulee menestystä, se on plussaa, muttei missään nimessä minulle se asia jonka vuoksi mallailen tai antaisin sen vaikuttaa rakenteluun.
Vastaan kuin Petrille: Kirjoitinkin, että tapahtumat tehdään yleisölle.
Timo Rissanen kirjoitti:
Vastaan kuin Petrille: Kirjoitinkin, että tapahtumat tehdään yleisölle.
Timo Rissanen kirjoitti:
ehkäpä halkileikkaus koneesta olisi paras vaihtoehto koko luomuksen esittelyyn. Silloin malli ei jäisi esim. tapahtumissa muun massan joukkoon niin helposti ja jokainen muodostaisi kuvan mallin rakentamiskokonaisuudesta paremmin itselleen.
Ja minä kirjoitin rakentavani Petrin tavoin mallini itseäni varten, en tapahtumien yleisölle. Se tarkoittaa sitä, että en rakentaisi mitään halkileikattua konetta vain sen vuoksi, että se erottuisi massasta tai että muut saisivat paremmin muodostettua kuvan rakentamiskokonaisuudesta. Silloinhan nimenomaan rakentaisin mallin tapahtumien yleisöä ajatellen.
Kompromissi…
Tehdään malli kuten tehdään, ja esim. tässä tapauksessa näyttelyssä mallin yhteyteen kuvat joista sisustat näkyvät.
Silloin työ ei ole mennyt hukkaan, ja ennen kaikkea se on yleisöllekin opettavaista nähdä mitä kone oli syönnyt ja mitä kaikkea siellä kuoren alla oli.

Itse en esim. laita 1/72 Fokkeriin etsiosia jalkapolkimiin, koska niitä ei sieltä näkisi kuin koneen purkamalla, mutta jos joku laittaa, niin hyvä niin.

Itse myös annoin tälle täydet pisteet.
Harvoin näin hienoa mallia on vastaan tullut.
Antti Lappalainen kirjoitti:
Timo Rissanen kirjoitti:
Missä nähdään livenä? Kuopiossa isänpäivänä?
Tämä oli jo viime vuonna Kuopiossa näytillä, kilpailussa taisi sijoittua toiseksi luokassaan.
Lisäsin kuvan Brewsteristä Kuopion tapahtuman kuvagalleriaan.
www.pienoismallit.net/tapahtumat/2015/maalla-merella-ja-ilmassa/kuva_130671/
Kävin katsomassa tätä, annoin pisteet. Tulin uudestaan ja ihailin. Ja sitten tulin vielä uudestaan. Olen usein ihmetellyt katsoessani täällä todella hyvin mallien pisteitä, että mitä ihmettä tällä saitilla pitää tehdä saadakseen viisi tähteä. No nyt tiedän!
Niin.
Skaalatekjät voivat olla jokus tärkeitä tekijöitä mallailussa. Kuten minulla.

En vain voi sille mitään, että en pidä 1/32 lekomallailusta. On tietysti paljon heitäkin, jotka eivät pidä 1/72 lekomallailusta.

Nyt kuitenkin kävi niin, että annoin vallan sille mieltymykselleni. Sillä mieltymykselläni ehkä sumensin avarakatseista näkemystä mallailusta ylipäätänsä.

Siis annoin sen 4,5 pistettä tästä mallista sen näkemyksen vallassa silti.

Nyt kuitenkin rupeaa hävettämään, että oliko se skaalamallailunäkemys liian vahva?

Tämä on aivan varma viikonmalli ja aivan ansiosta!
Onnea myös viikon mallista. Ellei vuoden mallista, sillä ennätyspojot taitaa olla!
Onneksi olkoon!
Sydämelliset onnittelut Antille! Komppaan kanssa sitä, että tässä on vuoden malli!! Yli 80 arviointia ja pisteet 4.82!! Tosi kova suoritus!
Ja Antin mallia tulen käyttämään referenssimä omalle 1:48 Ruusterille. Kiitos, Antti, kun jaoit tämän upean tuotoksen meidän kanssamme!!
Kirjoitin aamulla, että jopa vuoden malli…
Mutta äsken katselin viikon mallit-osion pikaisesti läpi, niin tämähän on koko tämän sivuston viikon malleista ykkönen.
Toisena taitaa ( ehkä ) on Heiskasen Erkin rannikkokanuuna Obuhov.
www.pienoismallit.net/galleria/malli_12731/
Onnea siis tästäkin.
Onnittelut todellakin ansaitusta viikon malli -tittelistä!
Aivan käsittämättömiä yksityiskohtia, sanattomaksi vetää..
Kiitokset onnitteluista!
AJ 3.11.2016 19:14 Vastaa lainauksella
Moi Antti, Vielä kerran onnittelut ansaitusta viikon mallista! Brewster-lekomalliasi tuskin voi kehuja liikaa - aivan mieletön loistosuoritus! Parhain terveisin, AJ
Mitä parhaimmat onnittelut Antille superhienosta mallista/ viikon mallista!!!

yst.terv. TK:n Seppo
Sopivan kuvaustaustan kans menis oikeasta.. :)