Pienoismallit.net

Lufthansa Airbus A320 D-AIPK

Zvezdan sarja Revellin siirtokuvilla

Vaikka mallinrakentelu on viime aikoina jäänyt vähän sivummalle niin jotain aina valmistuu, viimeisimpänä tämä Zvezdan suhteellisen tuoreesta sarjasta kasattu A320. Alunperin suunnittelin tästä Finnairin vanhemman kaavion mallia, mutta kun alkuinnostuksen jälkeen sarjasta löytyi aina vaan lisää pieniä kummallisuuksia niin päätin että rakennetaan nyt ensin kokeeksi vähän kuin suoraan laatikosta mutta Revellin sarjoista yli jääneillä Lufthansan siirtokuvilla.

Ensimmäisenä virheenä huomasin matkustamon liian suuret ikkunat, muokkailin omia referenssikuvia 1/144-mittakaavaan ja totesin että heitto on liian suuri jopa meikäläisen aika lepsuihin toleransseihin eli ikkunat oli pakko toteuttaa siirtokuvina. Seuraavaksi huomio kiinnittyi puuttuvaan APU-turbiinin ilmanottoon - jota ei ole edes siirtokuvana - ja alapuolen pieniin poistoputkiin (drain mast) joita ei myöskään ole. VHF-antennit sentään tulee sarjan mukana mutta sivuvakaajan edessä oleva ELT-antenni (Emergency Locator Transmitter) puuttuu myös (onneksi sitä ei tässä Lufthansan mallissa tarvita mutta Finnairin konetta varten se täytyy jostain tehdä). Rungon katolla olevat 2 ADF-antennia ovat hieman liian edessä, strobot puuttuvat ylä- ja alapuolelta. Päälaskutelineiden kuiluista puuttuvat detaljit täysin, samoin siiven alla olevat laskeutumisvalot ja polttoainetankkien ulkopuolella menevät sähköjohdot.

Se on sitten jokaisen rakentajan itse päätettävissä onko näiden detaljien puute miten vakavaa, mutta kuitenkin Revell on näissä kohdin onnistunut paremmin jo aikaa sitten. Eikä silläkään että Revellin sarja virheetön olisi…mutta valmiissa Zvezdan mallissa laskutelineiden pituus ja kulmat eivät myöskään näytä ihan oikeilta, varsinkin päälaskuteline on ihan liian suorassa oikeaan A320:een verrattuna.

Plus-puolelle voi sarjasta kirjata nätit uradetaljit, irralliset etusolakot ja laipat, molemmat moottorivaihtoehdot (sekä CFM56 että V2500), kaksi settiä laskutelineitä (toiset maassa, toiset ilmassa olevaa konetta varten), avoin L1-matkustamo-ovi ja yksinkertainen sisustus nokkaan ohjaamon tienoille.

Muodoiltaan Zvezdan A320 on hyvä, nokka ehkä jopa hitusen parempi kuin Revellillä etenkin suoraan sivulta katsottuna. Runko vaikuttaa kokonaisuutena hieman Revelliä pulleammalta mikä käy myös hyvin yksiin omien havaintojen kanssa esikuvastaan. Lufthansan alapuolen harmaan raja oli kuitenkin vähän vaikea saada takarungossa vaakasuoraan ja kohdilleen siiven takareunan ja about takaoven takareunan väliin mikä saattaa johtua liian jyrkästä kapenemisesta pyrstöä kohti. Tai sitten en vaan taas osannut…

Zvezdan muovilaadussa on hieman "ämpärimuovimaisia" piirteitä, ja oikean siiven yläpuolta pitikin vähän taivutella suorempaan asentoon. Samoin etureunan solakot olivat vähän ikävä liimailla paikoilleen koska eivät tahtoneet oikein pysyä suorina. Laippojen kanssa ei puolestaan ollut isompia ongelmia, vaikka laitoin ne paikoilleen melkein valmiiseen malliin. Maalaukset tein pääosin ruiskulla, mutta joitakin detaljeja oli helpointa toteuttaa siveltimellä. Viimeisenä kerroksena kokeilin tällä kertaa Pledgen Parkettivahaa, jolla tulee näköjään hiukan satiinimpi pinta kuin Kiillon perinteisellä "turkoosiruutuisella".

Joissakin nettikeskusteluissa on laskutelineitä moitittu liian ohuiksi, omaan silmään ne eivät näytä erityisen huonolta mutta nokkateline meni kyllä poikki ihan omia aikojaan ja jouduin tapittamaan sen teräslangalla jälkeenpäin. Laskutelineistä, laipoista, solakoista ja siipien wingleteistä johtuen valmista mallia on kuitenkin parempi käsitellä hyvin varoen jos haluaa välttyä korjaushommilta.

No, kummasta sarjasta se A320 kannattaa sitten rakentaa? Itse kallistun ehkä kuitenkin Revellin puolelle, tuntuu että Revell kestää vähän ronskimpaa käsittelyä, rakentelukin sujuu jo vanhasta muistista ja näyttää valmiina kumminkin riittävän hyvältä. Poikkeutetut laipat ja solakot ei valmiissa mallissa yllättäen näytäkään niin paljoa paremmalta, että niitä viitsisi kitbashingin nimissä alkaa sovittelemaan Revellin siipiin. CFM-moottoreiden muodot tuntuvat olevan Zvezdalla ehkä paremmin hallussa, joten niitä voisi Revellin malliin jo harkitakin?

Tätä Zvezdan A320-sarjaa hankkiessa kannattaa muuten varmistaa että mittakaava on 1/144, samalla tuotenumerolla on myös vanhempi Hellerin peruja oleva 1/125-sarja!

Kommentit

??????
wade 15.11.2015 19:56 Vastaa lainauksella
Kiitos Kusti, hauska sattuma että on sama yksilö sinulla työn alla!

Ei mulla tullut mieleenkään että moottorit olisi eri sävyllä, mutta siipien alapuolen harmaata pähkäilin puolestani pitkän aikaa että onko se sama rungon ja moottoreiden kanssa (ja lopulta päätin että on se). Voisiko nuo havaitsemasi sävyerot johtua siitä että yleensä moottoreihin tulee suoraa valoa mutta koneen alapuolelle taas ei jolloin värit näyttävät erilaisilta? Vähän sama juttu kuin FlyBe:n ATR:ien turkoosin sininen näyttää erilaiselta koneen valo- ja varjokohdissa, mutta samasta sävystä on silti kyse (onhan?).

Onneksi mallinrakennuksessa ei tarvitse sinänsä välittää minkä sävyinen joku kohta oikeasti on, riittää että se näyttää oikealta eli sävyeroja voi tässä tapauksessa hyvin vaikka korostaa jos siltä tuntuu. Maltillisesti maalaamalla korostetut valon vaihtelut vain vähentävät tämänkin mittakaavan lelumaisuutta. Itse olen nähnyt noita ilmeisesti liian monta kertaa suoraan alapuolelta joten en oikein osaa mieltää että sävy olisi eri… :)

Se on puolestaan varma että Lufthansan alapuolen harmaa ei ole perus-Airbussin harmaa eikä edes Finnairin vanhemman kaavion harmaa vaan oma, selvästi siniseen päin taittuva sävynsä. Revellin satiini 374 on mun mielestä suoraan purkista hyvä sävy ja olen jostain Airlinercafen keskustelusta lukenut että täsmää aika hyvin myös oikean koneen pinnalla vertailtuna.

Tuo vakaajan etureuna pätee ehkä vain näihin vanhempiin A320-koneisiin, koska esim. uudemmissa sharklet-koneissa se taas pitää olla metallinvärinen. Tämä on taas niitä juttuja joka kannattaa tarkistaa kuvista sen koneyksilön tarkkuudella, Revellin arkilla oli myös Wiesbaden-nimikkoteksti eturunkoon mutta ainakaan 2012 ja sen jälkeen sitä ei ole D-AIPK:in kyljessä näkynyt. Kuten sanottu niin mun malli esittää tällä hetkellä miltä esikuva näytti Helsinki-Vantaalla elokuussa 2014, jos jostain löydän sopivan kokoisen lufthansa.com-tekstin niin sitten saisi oman referenssikuvan asuun huhtikuussa 2012.
?????????
-----
wade 15.11.2015 20:35 Vastaa lainauksella
Kai-Petri Gustafsson kirjoitti:
Katselin kuvia lisää ja en sittenkään ole enää varma, onko se vaan valon kulman aiheuttamaa sävyeroa, mutta kun se "live" konekin jne … hulluksi tulee näiden "sävyjen" kanssa… no onneksi tälläkertaa ainakin päätös on tehty.
Nyt täytyy vielä muistaa se että itse en ole näitä Lufthansan koneita juuri muualla bongaillut kuin Helsinki-Vantaalla ja monesti vielä sellaisessa kelissä että kunnon auringonvalo on jäänyt vain haaveeksi. En epäile yhtään etteikö Mallorcan auringossa värimäärittelyn problematiikka muuttuisi täysin! :)
Upeasti rakennettu, ei voi kuin ihmetellä kuinka hienoja näistä osaavissa käsissä syntyy. Itse olen koittanut kerran sivilikoneen rakentaa, mutta vaikeaa se oli.
wade 18.11.2015 10:50 Vastaa lainauksella
Kiitos jarno, ei muuta kuin uudelleen vaan kokeilemaan siviilikoneita! Jos tuo laaja kiiltävä valkoinen maalipinta on se haaste, niin voin omasta puolestani kertoa että tässä mallissa se on maalattu kolmeen kertaan ja hiottu välissä 600-1000 vesihiomapaperilla. Ja viimeinen kiillotus ennen parkettivahaa Fareclan G10 automaalien hiontanesteellä.

Nimittäin, jos jonkun maalikerroksen kanssa ruisku ei räkäise kertaakaan tai maali lähde valumaan niin pientä appelsiinipintaa tulee johonkin kohtaan ihan varmasti :)
tomijar 21.11.2015 10:31 Vastaa lainauksella
Pitkästä aikaa tuli pyörähdettyä täällä ja heti pamahti isosti! Takuuvarmaa waden jälkeä. Ei moitittavaa mistään! Loistavaa jälkeä jälleen kerran.

Olen ite mielissäni pyöritellyt noita Zvezdan matkustamon ikkunoiden kokoa myöskin. Mitkään aftermarket siirtokuvat ei taida natsaa, joten pitänee kittaa tulevaisuudessa nuo umpeen ja toteuttaa matkustamot jäbän tapaan pelkillä siirtokuvilla. Olisin halunnut tehdä läpinäkyvät ikkunat pitkästä aikaa, mutta pitänee muuttaa suunnitelmia.
Itelläni olis tarkoitus tehdä juurikin tuo mainitsemasi Finnairin vanha livery :) Lisäksi aattelin laittaa sen mukana tulevan standin päälle kuvaamaan ilmassa olevaa pikkubussia. Aika näyttää kuinka käy.
Hienosti toteutettu malli jälleen, etenkin maalipinta miellyttää. Itse rakensin samaisen mallin laskeutumisasennossa, eli laskutelineet "pitkinä" ja siivekkeet alhaalla. En tosin saanut aikaiseksi lähimainkaan noin siistiä mallia…
wade 24.11.2015 16:59 Vastaa lainauksella
Heikki Väyrynen kirjoitti:
Itse rakensin samaisen mallin laskeutumisasennossa, eli laskutelineet "pitkinä" ja siivekkeet alhaalla.
Tämä onkin varmaan aika hyvä strategia Zvezdan kanssa, tulee enemmän actionia malliin ja huomio kiinnittyy ehkä enemmän niihin asioihin jotka tässä sarjassa on tehty hyvin.

Ei siitä nimittäin mihinkään pääse että Revell "istuu" telineillään maassa selkeästi luonnollisemmin kuin Zvezda…
wade 3.3.2016 17:30 Vastaa lainauksella
Kai-Petri Gustafsson kirjoitti:
Jeps, mietin itsekin tuota valon osumista moottoreihin vs. runkoon, muttei mielestäni voi tässä tapauksessa johtua siitä, sen verran olen kuvia/kuvakulmia ja tosiaan "livenä" asiaa tutkaillut… anyway nimen omaan tuolla Revellin 374:llä moottorit maalaan eli samalla kuin runkokin.
Nyt löytyi jotakin tietoa lisää tähän asiaan: Lufthansan alapuolen harmaa on nimeltään BAC 708 ja sävy on sama sekä moottoreissa että rungossa. Airlinercafe.com:in keskustelusta löytyvä kaavakuva on tosin Boeing 747-8i:lle, mutta tiettävästi myös Airbus käyttää Boeingin värikoodeja omissa dokumenteissaan (kuten perusharmaa BAC 707).

Revellin 374:n ja BAC 708:n keskinäisen vastaavuuden lopullisen määrittelyn taidan jättää jonkun muun tehtäväksi. BAC 708:n saatavuus ei sinänsä ole ongelma, mutta pienin myyntierä lienee kymmeniä litroja ja 2k-maalina hinta sen mukainen :)
wade 4.3.2016 08:32 Vastaa lainauksella
Kai-Petri Gustafsson kirjoitti:
Kaiken kaikkiaan nämä väri keskustelut ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja antavat ajattelemisen aihetta miten silmä "valehtelee". Vaikka välillä tieto luo tuskaa, kun ei osaa päättää minkä värin valitsee.
Juu, vaikka esikuvassa sävy olisikin sama niin ei sen pienoismallissa mitenkään automaattisesti tarvitse olla. Vaikka jotkut modulaatiot ei siviilimalleihin oikein sovikaan niin itsekin mielummin korostan valon vaihteluja.