Pienoismallit.net

H8 (myöh. Hv1) 651 -suomalainen höyryveturi

Höyryhepo valmis

Sinikylkinen kaunotar on vihdoin valmis. Jo viime vuoden puolella aloitettu suomalaisen H8-höyryveturin pienoismalli on nyt sisäänajettu ja viimeiset hienosäädöt suoritettu.
Koeajovaiheessa veturin kulkuominaisuuksissa ilmeni takkuilua, joka koetteli kärsivällisyyttäni ja viivästytti pienoismallin valmistumista ja luovuttamista sen tilaajalle.
Murhetta aiheutti veturin takkuileva kulku. Pienoismallissa on veto yhdelle akselille ja voima välitetään kankien kautta muille vetopyörille. Tällä tavalla ratkaistu voimansiirto täytyy tehdä hyvin tarkasti, jotta veturi kulkisi tasaisesti ja jouhevasti. Virhemarginaalit ovat pieniä ja armoa ei tunneta eikä anneta.
Ongelmia ilmeni kytkintangossa, joka yhdistää vetopyörät toisiinsa. Vetopyörien kangentapeissa olevien holkkien halkaisija on 1,6mm ja kytkintangon reijissä täytyy olla välystä juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän, jotta pyörät pyörisivät mallikkaasti eivätkä aiheuttaisi kangertelua ja nilkutusta. Erinäisten yritysten ja erheiden sekä ajoittaisen tympääntymisen kautta sain kytkintangot toimiviksi. Kytkintankojen reijissä on välyksiä 0,2mm reikien ollessa halkaisijaltaan 1,8mm.
Lisäksi vähensin akseleiden sivuttaisliikettä ylimääräisillä välysrenkailla sekä tarkistin matoruuvin paikan moottorin akselilla.
Toisinaan tuntui, että en ollut aivan varma mitä kohtaa kangissa täytyisi justeerata, mutta kokeilujen, korjaamisten ja hukattujen työtuntien kautta näkemys kirkastui ja jalostui ja taivaanrannasta alkoi hahmottua tyydyttävä lopputulos. Kun ihmistä piinaa jokin ikävä ongelma, joka täytyisi ratkaista, mutta avaimia lukkiutuneeseen tilanteeseen ei ole käsillä, kannattaa pitää tuumaustauko, tarvittaessa pidempikin, jotta itsensä saa etäännytettyä ja rauhoitettua tilanteesta. Levollinen mieli luo paremmat edellytykset ongelmien ratkaisuun. Näin toimin ja puuhastelin välillä muiden keskeneräisten töiden parissa.
Loppuyhteenvetona voisin todeta, että tämä rakennussarja ei ole ehkä niitä kaikkein helpoimpia koota. Rakennussarjan mukana tulevat ohjeet ovat toki hyödylliset ja ne kannattaa lukea huolella, mutta ohjeet eivät ole täydelliset ja rakentajalle jää kohtuullisesti ihmeteltävää ja pääteltävää. Osa ohjeista on esitetty "räjäytyskuvilla", jotka auttavat merkittävästi kokonaisuuden hahmottamista ja tuottavat rakentajalle suoranaista iloa.
Paikoitellen osia joutuu sovittelemaan hieman enemmän ja viilailemaan vähän sieltä ja vähän täältä, mutta niinhän usein on eikä siinä sen kummempaa.
Tästä sarjasta saa kuitenkin rakennettua näyttävän ja tarvittaessa pienillä muutoksilla yksilöllisen suomalaisen höyryveturin pienoismallin, joka on jo sinänsä saavutus. Kyseinen sarja oli aikanaan kautta historian ensimmäinen oikea ja kunnollinen suomalaissarja, joka on hyvin säilyttänyt arvonsa kuluneista vuosikymmenistä huolimatta ja se on edelleen hatunnoston arvoinen asia.
Itseäni ennenaikaisesti vanhensi veturin kulkuun vaikuttava loppusäätö, joka kiristi ajoittain niskalihaksiani aiheuttaen päänsärkyä ja tyytymättömyyttä itseeni. Toisaalta tunne ei ollut uusi eikä ennen kokematon ja tällöin ymmärsn heittää työn sikseen, mutta en kuitenkaan seinään. Pähkäilyjen jälkeen ongelmiin löydetään yleensä tyydyttävät ratkaisut ja rakentajakin voi jälleen uskoa itseensä.
Ja lopussa aina kiitos seisoo, niin nytkin.

Kommentit

Kaikin puolin täydellinen! Niin historiallista kuin mallailullisistakin syistä!! Sylki valuu suusta kun alaleuka putosi lattialle… On se vain kaunis!! Kiitos kun toit näytille!! Olen mykistynyt!
Samuli L. 11.7.2016 20:49 Vastaa lainauksella
Onhan upea lopputulos, vetää vähän nöyrän hiljaiseksi…
Ei tuossa kai mitään moitteen sijaa ole, niin 5/5.
Omaan silmään tuo sininen väritys ja "ylikorkea" halkohäkki eivät istu, mutta makuasioista
ei voi tuomaroida.

Hv pitäisi saada joskus Mestarimallien valikoimaan, olisi varmasti menestys!
Veturi on hieno ja sen rakentamisesta kertovaa blogitarinaa oli ilo lukea, uusia päivityksiä suorastaan odotti. Seuraavaa projektia odotellessa täydet pisteet ja se papukaijamerkki.
Ei voi kuin kompata edellisiä kirjoittajia, aivan upea veturi. Ja muutamasta viimeisimmästä kuvasta ei voi sanoa, ovatko otettu luonnosta vai pienoismallista. Vielä jos asemalla seisovan veturin piipusta nousisi vieno savuhattara ja laitteen ilmapumppu (?) tuottaisi tyypillisiä tussahdusääniään, olisi tunnelma enemmän kuin täydellinen.
Mestarillisen kaunista työtä! Itse lapsuuteni ja nuoruuteni 1950-60 luvuilla pääradan lähellä asuneena olivat höyryveturit tuttu näky. Tähän malliin on vangittu niiden aikojen höyryhevosten henki ja luonne.
En osaa kommentoida, koska malli näyttää ihan aidolta. Työnsarkaa on ollut enemmän kuin tavan rakennussarjamallarilla sataan malliin.
Kylläpä tuota kannattais lähtee esittelemään minne vaan. Viisi tähteä ei ole nyt riittävä skaala.
Höyryveturin sinisen RAL-koodiksi on jäljitetty RAL 5011.
Viikon malli ja syystä. Rakennusblogi kiinnostavaa seurattavaa, ja hyvin avattu itselleni vieraita tekniikoita. Lopputulos näyttää edellisiä kommentteja mukaillen aivan oikealle veturille.
Kiitoksia kaikille kommenteista, palautteita on aina kiintoisaa lukea.
Oleellinen kysymys toimivan pienoismallihöyryveturin kyseessä ollessa: paljonko veturiin on lisätty lyijypainoja, minne ja missä muodossa?
Simo Toikkanen kirjoitti:
Oleellinen kysymys toimivan pienoismallihöyryveturin kyseessä ollessa: paljonko veturiin on lisätty lyijypainoja, minne ja missä muodossa?
Painoja ei ole lisätty lainkaan. Höyrykattilan etuosassa olisi lisäpainoille tilaa, mutta silloin veturista tulee helposti etupainoinen ja vedon ollessa viimeisellä vetopyörällä on sutimisen vaara todellinen. Lisäpainot olisi hyvä sijoittaa vetopyörien kohdalle, mutta tässä mallissa vapaita paikkoja ei oikein tahdo löytyä.
Jos radassa ei ole nousuja ja älyttömän jyrkkiä kaarteita, jaksaa veturi vetää ehkä 3-4 Tmi Mestarimallin matkustajavaunua ja vaunuissammehan on umpikaton vuoksi kohtuullisesti painoa.
Rakentamassani veturissa vetokyky saisi kyllä olla vähän parempi (vähäinen vetokyky taitaa olla tämän mallin tyyppivika:))
Malliin on mahdollista survoa kohtuullinen määrä painoa, mutta tämä on otettava huomioon jo mallia rakennettaessa. Käytännössä suurin osa painosta on sijoitettava hyttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että hyttiin suunnitellusta sisustuksesta on luovuttava — kattilan päätyä ja sen hallintalaitteita simuloivaa valkometalliosaa ei voi käyttää, ei myöskään hytin seinien sivuille ajateltuja laatikoita. Tällä tavalla voimansiirron sivuille, eli hytin seinille voidaan kiinnittää lyijylevyä niin paljon kuin sinne mahtuu — aina ikkunan alareunaan asti. Myös hytin katon alapuolelle voi liimata pari kerrosta millin lyijylevyä. Kehyslevyjen väliin jäävälle "hyllylle" voi myös sijoittaa lyijylevyä. Moottori tunkee sen verran pitkälle kattilaan, että sinne ei kannata yrittää sijoittaa painoja tai veturista tulee nokkapainoinen.

Mikäli painoja tarvitaan vieläkin enemmän, on alkuperäisestä voimansiirrosta luovuttava. Veturiahan on ollut saatavilla kahdella eri voimansiirtoratkaisulla: esimerkkimallissa näkyvällä Mashima/Romford-voimansiirrolla tai raudattomalla Faulhaberin moottorilla varustetulla Escape-vaihdelaatikolla. Molempien vika on se, että ne ovat suurikokoisia, eli vievät tilaa painoilta. Pienikokoisempi voimansiirtoratkaisu antaisi tilaa painoille, mutta vaatii suunnittelu- ja muutostöiden tekemistä jo kehyksen rakenteluvaiheessa.

Maxonin raudaton moottori olisi fyysisesti pienikokoinen, mutta siinä olisi kuitenkin riittävästi voimaa vääntämään veturi liikkeelle — tämähän on raudattoman moottorin etu perinteiseen sähkömoottoriin verrattuna. Pienen Maxonin voisi vaihdelaatikkoineen pudottaa lähes kokonaan kehyslevyjen väliin, jolloin tilaa vapautuisi painoja varten. Moottorin voisi sijoittaa myös tenderiin, jolloin voima välitettäisiin veturin kolmannen akselin vaihteistolle nivelakselilla. Nivelakselin virittäminen herkästi toimivaksi on kuitenkin oma savottansa — varsinkin, jos veturilla on tarkoitus ajaa jyrkistä kaarteista. Jopa tapauksessa kaikki sarjan suunnittelusta poikkeavat muutostyöt voimansiirron osalta on syytä suunnitella huolella ja ne kannattaa toteuttaa jo varhaisessa vaiheessa. Olen myös nähnyt ratkaisun, jolloin tenderi työntää veturia, eli itse veturissa ei ole lainkaan voimansiirtoa.