Etusivu
Galleria
Mallit: lentokoneet 1939–1945
Handley page halifax
"Perjantai 13" oli yksi niistä neljästä Halifax koneesta jotka selviytyivät yli sadasta taistelulennosta sodan aikana..
Jaaha, koitetaan nyt sitten tällästä jos saataisiin kasaan jollain konstilla "raf heavies" osastoa syksyn aikana.
24.9 Enää kolme kuukautta joulupukkiin..
Talon remontointi haittaa harrastuksia mutta jotain pientä sentään ehtinyt. Tuo hannkkimani Aeroclub:in d:mallin taka -ampumo osoittautui vääräntyyppiseksi Mk3 versioon. No se jää nyt arkistoon toistaiseksi. Koetin askarrella muutaman googletus kuvan perusteella jotain sisustuksen tynkää ohjamoon.
10.10 Laitoin pari kuvaa lisää. Kone kaiverrettu pääpiirteittäin paneeliviivoineen, toki joitakin juttuja vielä uupuu. Taisto oli kyllä ihan oikeassa että että melkoinen duuni siinä oli. Jälkihän ei priimaa mutta uskottaan että parempi lopputulos kuin Airfixin oma kohokuvio…
No enpä ollut toisaalta aikasemmin kaivertanutkaan,laitetaan tämä nyt sitten vaikka palstalaisten "kannustavan kritiikin " ansioksi.
Seuraavana kaiketi sitten aika ikkunoita, kuomuja sovitella ja lisätä puuttuvat ohjaamon penkit.
Nuo pgyöreät pikkuikkunat ajattelin ihan koettaa Crystal clearilla…
29.10
Jotain pientä, pohjamaalit pinnassa ja kuomuja asenneltu. Jos kohta naamiosävyjä pääsisin..
14.11
Suojacamo maalattu, tunnustan hölmöilleeni ja käyttäneeni erittäin vanhat humbrolin jämät yläpintoihin.
Oli hivenen kokkareista vielä tislauksen jälkeenkin.
No jotensakin nuo värit sain päälle,.
Nyt ajatuksena koettaa tehdä kuomujen raamit oikeaan sävyyn ruiskutetulla siirtokuva arkilla josta sitten leikkaan tarvittavat suikaleet. Pari suikaletta on jo kokeiltukkin.
18.12
Taas on kuukausi vierähtänyt, jokusen kuvan lisäilin. Kone alkaa olla lähes valmis. Litkutuksen väänsin yläpintoihin mattamustan ja ruskea öljyvärin sekoitusella. Mustiin alapintoihin koetin kontrastina mattamustaa vaalennettuna harmaaksi valkoisella öljyvärillä. Täman jälkeen oli vuorossa ohuet pakokaasuvanat siipiin ja lakkaus. Radioantennien yms. harusvaijerit viritin 0,12 pilkkisiimasta. Oikeastaan nyt mennään siinäkohtia jotta kone on ampumoita vaille valmis.
Tosin hivenen kesken oleva muutto pistänyt mallinrakennnuksen jäihin vähäksi aikaa, "kirottua".
Kunhan saa rensselit siirrettyä ja pöydät sopivaaan tilaan niin jospa taas.
3.4.08
Noh nyt sitten saataneen tämä pitkään jäissä ollu Halifax viritys nippuun. Harkinnassa on vielä että jos jonkun näköisen alustan rakentaisi seurana Airfixin tuottamaa tankkaus kalustoa, Ongelma vaan siinä että nuo Airfixin refuelling setit 1/76 skaalassa ja kone 1/72. Koko eroa on kyllä jonkin verran. Jos tuon joskus rakentelenn niin ehkä sitten kuvien kera. Tämä nyt omalta osaltani valmis.
Tulos ei mikään mestariteos mutta toisaalta olen itseeni siinä mielessä tyytyväinen jotta uskaltauduin hiomaan kohokuviot pois pinnasta ja kaivertamaan uuden pintadetaljoinnin. Hivenen alkeellisen ja oikaisten toki. Toinen mukava juttu oli tuo ohjaamon virittely muutamalla omalla osalla.
Pöydän siivous talkoot edistyvät siis.
Olet alkoittanut melkoisen haastavan sarjan, onnea! Nuo Falconin kuomut kyllä tulevat parantamaan lopputulosta huomattavasti!
Joo…yritän vähän ruoskia itseäni tässä kesken olevien mallien gategoriassa. Ja totta puhut, tuo sarjan taso on aika kamala, vaikka se olikin tiedossa etukäteen. Kuomusatsin hankin myöskin vähän silmällä pitäen stirlingin rakennussarjaa.
patleri hei, siis onko tuossa Falconin paketissa vain ne kuomujen läpinäkyvät osat, vai onko mukana tornien sisuskalutkin? Meinaan että se Airfixin oma "kalustus" noille kk-torneille on kyllä aika kamala.
Joo siinä on ihan pelkästään nuo läpinäkyvät osat ei muuta. Tuossa Aeroclub:in pussissa on sitten taka ampumoksi kaavailemani "boulton paul type C turret" sisältäen valkometalliosia sisuskaluihin. Sorminäppäryyteni riitämisestä kylläkin epäilys. Voisin oikeastaan laittaa pari kuvaa satsien sisällöstä sitten kun ajankohtaista.
Hyvän pohjatyön olet tehnyt.
Viimeksi muokattu 11.10.2007 02:51
Ajatelma: kun tämä vastaava malli on saatavilla myös Revellin tekemänä niin onkohan se minkälainen rakennettava?…tietääkö kukaan.Yritin netistä etsiä tietoa revelin sarjasta laihoin tuloksin.
Kyllä tuo niittien määrä on monissa vanhoissa Airfixin malleissa aivan tolkuton. No hiontaa vaan niin vanhakin malli komistuu.
Revellin Halifax on Matchboxin malli, mikä tarkoittaa mm. Saimaan kanavan kokoisia uppoviivoja. On muistaakseni eri alatyyppiä.
Tikru kirjoitti:
Ajatelma: kun tämä vastaava malli on saatavilla myös Revellin tekemänä niin onkohan se minkälainen rakennettava?…tietääkö kukaan.Yritin netistä etsiä tietoa revelin sarjasta laihoin tuloksin.
Meikäläisen yritelmästä (siis Revellin Halifaxista) on valokuvia tuolla valmiiden mallien kuvaosiossa.
No niin, tuo Airfixin kohokuviointi mietitytti sitten itseä ja muitakin palstalaisia ,mielenkiintoista…
Ospreyn kirjassa on 1:144 skaala piirokset parista alatyypistä joten ajattelin sittenkin vastoin alkuperäistä suunnitelmaa pyyhkäistä kohokuviot pois. En ole katsokaas aikaisemmin noita paneeliviivoja kaiverellut.
Varmastikkin joutuu hiukan yksinkertaistamaan, nauha kirjoittinen liimaliuskaa on varattuna ohjuriksi pari rullaa.
Tuo Harrin laittama linkki tosiaan sisälsi upean näköisen tekeleen, oli vielä siiven kärjetkin muutettu ns pyöreän mallisiksi.
Noista sarjoista sen verran että Revell(Matchbox) esittää Merlin moottorista alkupään alatyyppiä mk1 kahdella erilaisella sivuperäsin nokka vaihtoehdolla ja "sainmaankanava" mallisilla uppoviivoilla..
Airfix sitten myöhemmin tuotantoon tullutta Mk3 alatyyppiä Hercules moottoreilla.
Tuumi muuan heppu sukellusvene telakalta..
Viimeksi muokattu 5.11.2007 21:38
Oho!Alkaapa näyttää tosi hyvältä.Jösses!
Siveletkö tuon lattiavahan, vai käytätkö ruiskua? Montako kerrosta ja kauanko annat kuivua ennen siirtokuivia? Vedätkö päälle "oikeaa" lakkaa, vai vain tuon vahan?
Aah, Bomber Commandin isoissa pommareissa on kyllä Sitä Jotakin. Komea yksilö näyttää olevan valmistumassa. Tuleeko tästä muuten se kuuluisa Friday The 13th - siis tämä:
hsfeatures.com/features04/halifaxsw_1.htmSiveltimellä levitin 2 kerrosta, kuivumisaikaa jotain 2vrk varoiksi. Laitan viellä siirtokuvien päälle johnssonia suojaksi. Tämän jälkeen sitten koetan hivenen vanhentaa/litkutella. Lopuksi käytän ihan oikeata mattalakkaa..
Herr Steiner; Roger!
Tottapuhuen, nuo etäältä otetut kuvat pelastavat nahkani toitaiseksi…
Viimeksi muokattu 15.11.2007 21:32
Nonnih! Sehän näyttää hyvätä! ; )
Upea kone tulossa! Kaivertaminen varmaan vaatinut kärsivällisyyttä kunnolla, mutta kyllähän tuossa silmä lepää. Ei enää paljon Airfixiltä näytä! :) Mitä työkaluja käytit kaiverrukseen?
Nyt en osaa muuta sanoa kuin WAU… Upea malli joka on tehty hermoja ja vaivaa säästämättä. Todella näyttävä lopputulos. *nostaa virtuaalisen hattunsa tervehdykseen*
Parhaita isoja pommikoneita tällä sivustolla. Komea kone.
erittäin hieno!!! :0) Itselläni on hasen lancaster odottamassa vuoroaan.
Ai, se Yorkshire Air Museumin Halifax lieneekin täysi replica, jos kerran alkuperäisen keulaverhoilut ovat lontoossa. Laitoin joskus referensseihin kuvan tuosta Yorkshiren Halifaxista. Jotenkin kuvittelin, että siinä olisi ollut edes osa alkuperäistä "Friday the 13th":iä. Malli on kyllä tosi hieno.
Ai ai kun siitä tuli tyylikäs. Kyllä nuo Falconin kuomut lisäävät kummasti ilmettä. Tässä nähdään että ikivanhasta Airfixin "hirvityksestä" voi taitava ja kärsivällinen mallari saadaa aikaan komean lopputuloksen.
Täältä "patlerille" kättä lippaan - sillai brittityylisesti, jonka suorittamisesta tosin Suomen armeijassa joutuisi tekemään ainakin 20 etunojapunnerusta.
Viimeksi muokattu 4.4.2008 11:16
No oho!Siitähän tuli hyvännäköinen malli.Inspiroiva kertakaikkiaan.
Herrat kyllä nyt kovasti "maireita" joten kiitosta vaan kommenteista..
Halifaxeista nykypäivänä sen verran,viitaten P. Anttilan komenttiiin Yorkshiren Museo koneesta.
Halifaxeja on museotuina ainakin 3kpl.
Lontoossa Raf:n museossa oleva pakkolaskun järveen Norjassa tehnyt yksilö joka löydettiin ja nostettiin v.1973. Kone on siinä museoituna siinä kunnossa kuin se löytöhetkellä oli. Kyseessä vanhempaa merlinmoottorista sarjaa oleva yksilö.
mysite.wanadoo-members.co.ukrchie_bombercommand/1048tls_continued.html
Toinen kone löydettiin myös järvestä ja jälleen Norjasta. Noston jälkeen kone on entisöity liki alkuperäis asuunsa Kanadassa ja on esillä RCAF:n museossa. 10 vuoden uurastus ja jos oikein ymmärrisin niin 300 000 työtuntia vaatinut megaduuni.
www.airforcemuseum.ca/reconstructing337.htm
Kolmas kone onkin sitten tämä yorkshireläis yksilö joka sisältää osia osakokonaisuuksia eri kone yksilöistä ja on maalattu "Friday 13" asuun kunnianosaoituksena menneille ajoille.
www.yorkshireairmuseum.co.ukions/aircraft/wwII_aircraft_info.asp?id=11Viimeksi muokattu 4.4.2008 21:00
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.