Pienoismallit.net

The Viking

TekijäMarko
Mittakaava1/6
ValmistajaIgnite
AihepiiriFiguurit

Ihan ensimmäinen figuurini, ellei lasketa ala-asteikäisenä markkinoilta ostettuja ja ulkona kahdella värillä maalattuja 15 mm korkeita sotilaita. Jos lasketaan niin tämä on sitten ehkä 185. :)

Lähtökohtana on Igniten valmistama "The Viking" figuuri, josta ei meikäläisen käyttöön tule kuin vyö ja itse figuuri. Eli jos joku tarvitsee viikinkikamppeita ni löytyy. Tästä olisi tarkoitus tulla tuohon 1:6 Harrikkaan omistaja. Sen mallin kuvissa näkyvä heppu oli palkattu malli, omistaja kun ei ole vielä edustuskelpoisessa kunnossa.

Ja jos sitten yritettäs pidätellä niitä naurunpyrskähdyksiä, etten taas masennu totaalisesti. Minä vielä opettelen milliputin käyttöä (yritän olla työntämättä sitä nenään, houkutus on melkoinen). Ja samoin maalauspuoli on täysin hakusessaan, millä värillä ja mistä kohti. Loppupelissä voi olla että tästä tulee maailmankaikkeuden ensimmäinen mattamustabiker.

Maanantai 27.8.
Tähän asti tapahtunutta: Parta ja osa hiuksista askarreltu paikoilleen, otsaan ja poskipäihin lisätty vähän ryppyä, vähän pientä silmäpussiakin havaittavissa. Kokeilin sekoittaa vähän jo kasvoihin väriäkin, sivukuvassa on ehkä luonnollisin väritasapaino. Ei kerenny ensimmäiseen kuvaan automatiikka mukaan. Näköjään. Minusta tuntuu etten ruiskulla maalaa ainakaan tätä figuuria. Tulee paljon elävämmän näköinen kun ei ole ihan tasainen iho. Tasoittuu se tuosta vielä hieman, mutta mun silmää miellyttää tuommoinen "rosoisuus".

Varustukseen kuuluu tällä hetkellä kuvassa näkyvät saappaat ja saksalainen potta kaiser-piikillä varustettuna. Potta vaihtaa värin kiiltävän mustaan, ja piikki mahdollisesti pinnoitetaan Bare Metal Foililla, mikäli sitä nyt jostain sattuu saamaan ennen kuin usko loppuu. Jalassa on toistaiseksi talvicamovärityksellä olevat reisitaskuhousut, räätäli lupasi kyllä ommella kokomustat reisitaskuhousut jossain vaiheessa. Paidaksi on tällä hetkellä varattu SWAT:n musta villapaita, missä hartianseutu ja kyynärpäät on vahvistettu nahalla.

Maanantai 10.9.
Ei suurempia, loput hiuslisäkkeet kiinnitetty, juurikasvustoon pitää vielä vaihtaa tuo sävy. Ei oikein tuo vaaleanharmaa käy. Tai häivyttää ainakin pidemmälle matkalle. Kunhan harjoittelen… Pärstäkerroin alkais muuten olemaan mun makuun, ei tuohon juurikaan mitään enää kehtais sotkea.


Kommentit

Käy ostamassa alumiiniteippiä rautakaupasta,honkkarista tai vastaavasta sekatavarakaupasta.
Ajaa saman asian ja on murto-osan hinnasta.
t.vellu
vmk kirjoitti:
Käy ostamassa alumiiniteippiä rautakaupasta,honkkarista tai vastaavasta sekatavarakaupasta.
Ajaa saman asian ja on murto-osan hinnasta.
t.vellu
Tuossa se vois mennäkin, kun ei kovin pikkutarkka ole. Kullanväristä BMF:n korviketta tuossa on, ja se on tosi ohutta, eli ois helppo pyöräyttää muotojen mukaan paikoilleen. Muistikuva on että tuo alumiiniteippo on hieman paksuhkoa, tuolla piikillä kun ei ole halkaisija kuin 3,2 mm paksuimmasta kohdasta. Mutta katsellaan, ei ole tämän viikon asia. Eikä ehkä vielä ensi viikonkaan :)
Miten ekassa kuvassa tuo viikinki näyttää vähän isolta-Arskalta? :)
Kalle Niskanen kirjoitti:
Miten ekassa kuvassa tuo viikinki näyttää vähän isolta-Arskalta? :)
Niinhän se näyttää, minäkin pyörittelin pitkän aikaa figua käsissäni ja mietin, että pitäskö yrittää tehdä Terminaattoria :) Luovuin kuitenkin ajatuksesta. Ei ois kyllä varmaan tarvinnut kuin parta poistaa niin se ois ollu siinä.
Marko kirjoitti:
Ei ois kyllä varmaan tarvinnut kuin parta poistaa niin se ois ollu siinä.
Joo ja raaputtaa pikkusen pintaa rikki ja maalata hopealla, olis ikäänkuin näkynyt metallinen luuranko alta =) Hitsi, pitäiskö hankkia itelle tuo malli ja yrittää?

Mutta siis hyvän näkönen tuosta on tulossa.
Petri Manninen kirjoitti:
Marko kirjoitti:
Ei ois kyllä varmaan tarvinnut kuin parta poistaa niin se ois ollu siinä.
Joo ja raaputtaa pikkusen pintaa rikki ja maalata hopealla, olis ikäänkuin näkynyt metallinen luuranko alta =) Hitsi, pitäiskö hankkia itelle tuo malli ja yrittää?

Mutta siis hyvän näkönen tuosta on tulossa.
Kiitos. Nukk… Eikun figuuri on tilattu vanhakaarti.net:stä, jonka sivuilla on maininta, että ainut Suomeen rantautunut viikinki. Eksynyt varmaan muista. Mutta eihän se sitä tarkoita, etteikö tätä muualta maailmalta sais. Ja tähän(kin) kokoluokkaan saa kyllä valmiinakin noita filmitähtien pääkoppia. Mutta jos kokeilla haluaa ja intoa riittää niin ei sitä sit valmista kehtaa ostaa :)
Varsin hyvin "vanhennettu" :) Ehkä tuo huuliparran yläreunan ihonväriset karvat kaipaisi parturia ?
Jouni Koski kirjoitti:
Varsin hyvin "vanhennettu" :) Ehkä tuo huuliparran yläreunan ihonväriset karvat kaipaisi parturia ?
Juu, niitä olen vähän jo yrittänyt parturoidakin. Pitäs taas käydä hakemassa pussillinen kirurginveitsiä (käytettyjä), kun on tullu nirhattua nuo nykyiset jo niin tylsiks tai varret on poikki… Parranajokoneella en kehtoo kokkeilla :D

EDIT: Kukahan arvaa mistä nuo hiukset ja partajouhet on askarreltu ;)
Omasta harmaantuvasta päästä? :D