Etusivu
Galleria
Mallit: dioraamat
Dio: Tiger II, Unkari 1945

Tässä on muutamia kuvia Tiger II-dioramasta, joka on ollut jo työn alla muutaman vuoden (tietysti). Tankki on Tamiyan "Ardennes" pakkauksesta, jossa mukana on tuo moottoripyöräkin. Kuvaus sijoittuu Unkariin talvella 1945. Tiger on tarkoitettu olevan raskaasta Tiger-pataljoona 503:sta. Figuurit ovat Tamiyaa, Academya ja Verlindeniä. Päitä olen valinnut Verlindeniltä. Tämä dio siis pitäisi saada valmiiksi ensi vuoden aikana. Ukot maalaan pääosin öljyväreillä, ja vasta muutamasta on kasvot maalattu jne. Tigerissa on Aber-lokasuojat ja joitakin muita fotoetsiosia.
Alusta on vanerilevy, jossa penkka on uretaanilevystä veistetty. Pintamaa ja tienpinta on paperimassaa ja sirote koivunsiemeniä, sahanpurua+hiekkaa. Valkoinen kuura juuripuissa on vain valkoista akryylimaalia. Täytyy lisätä vielä varusteita tankin kannelle ja pari ulosheitettyä hylsyä tienpenkkaan. Malli on siinä asennossa kun se lopulta tulee olemaan. Dion reunat täytyy vielä teettää taulunkehyksestä.
Kuvien värit ovat aika karmeat, mutta toivottavasti idea ainakin on tallentunut.
9.05.2008:
Paremmat ja "kylmemmät" kuvat lisätty. Projektin pitäisi edetä lähiaikoina kesän tulosta huolimatta…
10.12.2006
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
9.5.2008
Mielenkiintoinen maalauskaavio tuossa tiger II:ssa. Todella hionosti olet tehnyt myös dioraama pohjan.
Laitahan lisää kuvia kun valmistuu.
kiitos kommentista, Tiger on kuvitteellisessa kaaviossa, joskin saks. yleensä maalasivat peittävän kerroksen valkoista, ainakin 507.Abt kuningastiikereihin. Mutta ajattelin tuossa jättää alla olevaa maalausta näkyviin. En kylläkään tiedä saiko 503-pataljoona zimmaamattomia vaunuja täydennyksenä, joissa oli kolmivärikaavio ilman ambush-pilkkuja. Mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin…
Valmista tulee suht nopeasti kun saan figurit maalattua.
Mahtavaa jälkeä. Mielestäni koivunsiemenet eivät ole koskaan näyttäneet kovin realistilta pudonneina lehtinä, mutta nyt joutuu muuttamaan senkin käsityksen, koska tässä ne näyttävät oikein hyviltä. Varmaankin onnistuneiden värivalintojen suhteen.
On muuten hauska yhteensattuma, että itsellänikin on työn alla Tiger II -dioraama, joka kulkee työnimellä Unkari 1945. :) Omani tosin sijoittuu kaupunkimaisemiin.
Unkarin kahihoiden aikaisten kunkkujen maalauksien ja varustelun selvittely on osoittautunut itsellenikin yllättävän hankalaksi urakaksi, mutta eri lähteistä poimittujen tiedonjyvästen perusteella olen päätynyt samaan ratkaisuun kanssasi. Eli vaunut olivat jo sen verran myöhään valmistettuja, että zimmeritiä ei enää käytetty. Ambush-kaaviotakaan tuskin oli käytössä. Ilmeisesti noissa vainuissa olisi kuitenkin ollut jo tiheämpi 18-hampainen vetopyörä. Talvimaalauksen suhteen en tosin ole vielä osannut tehdä lopullista päätöstä…
Pitäisi löytää jokin muu samalla tavalla siementävä kasvi, josta kerätä materiaalia. Koivunsiemenet toimivat ehkä parhaiten 75mm/90mm/120mm figuurien alustoissa. Koivunsiemenet ovat muodoltaan vähän kummallisia, muuten ihan ok.
Well, ainakin siinä tunnetussa sakujen uutispätkässä/kuvissa syksyltä 1944 zimmaamattomissa 503-tigereissa on ambush, ja osa tankeista säilyi varmaan pitkälle 1945 puolelle. Muistaakseni täydennysvaunuja jossakin vaiheessa tuli rintamalle, arvatenkin zimmaamattomia.
Jep, nimenomaan noita täydennysvaunuja meinasin, sellaista kun olen väsäämässä. 1944 syksyllähän massaaminen lopetettiin. Ja olen antanut itseni ymmärtää, täydennysvaunuissa ei olisi ambushiakaan ollut, ehkäpä niitä oli sen verran kiire saada rintamalle, ettei ylimääräisiin taiteiluihin käytetty aikaa. Voin tosin olla väärässäkin.
Näin joskus dioraaman, jossa lehtiä oli tehty oikeista pudonneista lehdistä. Ideana on kerätä hieman eri värisiä lehtiä maasta, silputa ne ja sotkea sekaisin. Sitä en vain muista, millä tuo silppuaminen oli tehty… Joka tapauksessa lopputulos näytti kokonaisuutena hyvältä, vaikka tietysti lähemmässä tarkastelussa huomaa, etteivät ne oikeasti lehden muotoisia ole.
Toisaalta
PlusModelin lehdet ovat tehneet vaikutuksen. Työn alla olevassa pikkuisessa Ardenni-dioraamassa pitäisi kokeilla ensi kertaa niitä hyödyntää. Tosin hintaahan noille tulisi aivan tajuttomasti, jos yhtään enemmän lehtiä tarvitsee.
Todella hienoa työtä! Jännityksellä jäädään odottamaan valmista.
Nuo juurista tehdyt puut näyttävät tosi hyviltä. Täytyy pitää mielessä jos saisi joskus aloitettua Normandian pusikoihin sijoittuvan Dion.
On hienoja lehtiä tosiaan. Jonkinlaisen sekoituksen voisi tehdä, jolloin osa lehdistä on tunnistettavia ja osa käpristynyttä mössöä.
Parhaiksi olen havainnut puiden juuret, esim koivu (en muista mitä nuo ovat dioramassani). Toisaalta puiden juurien nyhtäminen ei ole sallittua, ilman maanomistajan lupaa. Kannattaa harkita mitä "tuhoaa" juuria etsiessä. Mutta onhan tuota materiaalia monesti kotipihallakin… Juuret kun ovat jo sopivan värisiäkin. Palleroporonjäkälästä saa aika hyvin Normandian Hedgegrown, kunhan vain päällystää ne jollakin sopivalla sirotteella, ja maalaa hyvin.
HH
Itse ajattelin kokeilla tehdä PlusModelista ja silputuista lehdistä sekoituksen, jossa n. 10 % PlusModelin lehtiä. Tästä sekoituksesta tekisi sitten pohjan, joka kuvaisi jo alkusyksystä pudonneita lehtiä, jotka ovat olleet jo pitkään maassa ja alkaneet jo mahdollisesti jossain määrin hajoamaan. Ovat kuitenkin väriltään jo huomattavasti vastapudonneita lehtiä tummempia.
Tuon päälle sitten lopuksi pelkästään PlusModelin lehtiä kuvaamaan myöhemmin pudenneita lehtiä, jotka olisivat sitten värityksiltäänkin vaaleampia.
Ainakin näin teoriassa tuon pitäisi näyttää suht hyvältä. Tällä tavalla tehtynä rasiallinen PlusModelin lehtiä riittänee arviolta noin 15x15 cm alueen tekoon.
kertakaikkiaan todella upea miten joku osaakin tehdä tälläistä jälkeä.
oppisipa joskus itsekin.
Näin lyhyesti ajatellen 25 vuoden mallailun, siis melkein päivittäisen touhun jälkeen, pitäisi jäljen ollakin aika hyvää, jos mitään olen ottanut opikseen. Toki mallailussa on hyötyä pienestä lahjakkuudesta, muta kaiken perustana oh jatkuva harjoitus. Toinen seikka mitä kannattaa harjoittaa on kaikkien leko/sotka/figu/laivamallien jne. tekeminen. Pelkkää yhtä alaa tehden urautuu aika nopeasti samoihin kaavoihin, ainakin allekirjoittanut. Karusti voisi todeta että jos on tyytyväinen edellisvuoden tuotoksiin, on silloin pahasti jäänyt paikalleen!
HH
Moro!
Noita sun figuurejasi ei voi kuin ihastella.
t. Ari
Kiitos kommenteista, totuushan on että pää ja kasvot ovat about 50% figuurista, eli keskiverto Tamiya-figusta saa toimivan kun yleisasento ja pää on luonnollinen. Pieni kokoero hartsi ja injektioukkojen välillä ei haittaa. Jokainen ukko pitää vain yksitellen sovitta paikalleen, ja etsiä sopivia jäseniä (tai väännellä niitä) kunnes näyttää luonnolliselta. Kädet kannatta leikata figuilta varovasti irti ranteesta, ja liimata uudelleen parempaan asentoon.
Tässä dioraamassa on asennetta jo keskeneräisenäkin.
Miten ***** tuo maasto tehdään?!
JJ Hilska kirjoitti:
Tässä dioraamassa on asennetta jo keskeneräisenäkin.
Sanoisin jopa että tässä dioraamassa on munaa jo keskeneräisenäkin. Voin melkein tuntea tyhjäkäynnillä jumputtavan Tiikerin pakokaasut haisteluelimessäni…
Aivan sairaan upea! Hieno malli ja mahtavasti toteutettu kuurainen maasto! -Hyrr- Huokuu kylmyys tuosta dioraamasta:)
Heikki Hyttinen kirjoitti:
kiitos kommentista, Tiger on kuvitteellisessa kaaviossa, joskin saks. yleensä maalasivat peittävän kerroksen valkoista, ainakin 507.Abt kuningastiikereihin. Mutta ajattelin tuossa jättää alla olevaa maalausta näkyviin. En kylläkään tiedä saiko 503-pataljoona zimmaamattomia vaunuja täydennyksenä, joissa oli kolmivärikaavio ilman ambush-pilkkuja. Mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin…
Valmista tulee suht nopeasti kun saan figurit maalattua.
Jos sallit, laitan minäkin lusikkani tähän maalauskeskusteluun. Panzer Colours; vol. I kirjassa on hyviä kuvia saksalaistankkien maalauskaavioista ja täytyy sanoa, että kenttäoloissa taiteellinen luovuus oli joskus virallista ohjetta edellä. Olen nähnyt kuvia, joissa ambush -kuvio on vain tankin sivupelleissä, siis niissä telaketjujen ja telapyörästön suojana olevissa ja loput tankista on kolmivärikaaviossa. Siinä mielessä tankkisi maalaus on ihan hyvinkin realistinen ja muuten: todella hienoa jälkeä.
Hola!
Onpa hauskaa nähdä diorama valmistumassa. Ja vielä kahdeksalla hyvän oloisella figulla. Loistavaa! Kiitos kuvista.
Herr "Leko" Heikkilä on meidän saamattomien dioramistien (et kuulu näemmä tähän joukkoon) kiusaksi/kannustamiseksi nimenyt vuoden 2008 "Dioraman vuodeksi". Olkoon kuvakavalkaadisi lisäpotku saman teeman tiimoilta!
t.Pekka
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja.
Rekisteröitymällä käyttäjäksi voisit muun muassa...
- Lisätä omia malli-, näyttely- ja referenssikuviasi ja saada kommentteja niistä.
- Keskustella muiden käyttäjien kanssa kaikista pienoismalleihin ja niiden rakentamiseen liittyvistä asioista.
- Kommentoida muiden rakentamia malleja ja muita kuvia sekä kirjoituksia tai esittää kysymyksiä niistä.
- Lisätä omia artikkeleita, niksejä, malliarvosteluja ja linkkejä.
- Luoda oman mallariprofiilisi.
Rekisteröidy käyttäjäksi tai jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään sivun yläreunassa.