Pienoismallit.net

Ei huolta huomisesta

Normipäivä Balkanilla? :)

Pitkästä aikaa voi sanoa että malli olisi valmis. Nimikyltti vielä puuttuu, ja kuvia ottaessa tuli pieniä maalaushommia vielä lisää tietoon, mutta muuten tämä on nyt tehty.

Vaunu on Tamiyan italialainen M13/40 muokattuna muistuttamaan saksalaistettua vaunua. Vaunun esikuvan löysin netistä. Vastaavia vaunuja oli käytössä saksalaisilla entisen Jugoslavian alueella. Isoimmat muutokset olivat antennin paikan ja kiinnityksen muutos, sekä itse väsätty varustelaatikko tornin taakse.

Figuurit ovat Miniartilta, hieman myös uusiksi muotoiltuna + Hornetin päät, joihin skulptasin tukat.
Aita on kaiverrettu styroxiin,ja yläosa pakkeloitu pikasiloitteella.
Puunrunko on kasattu juurenpaloista ja lehvästö on Mininaturin lehvästöverkkoa. Maastossa on sekaisin hienoa hiekkaa, sirotteita ja Mininaturin ruohotupsuja.

Malli oli pari kertaa lentää roskiin, sillä taloudessamme asuvat kissaeläimet tuhosivat puun kolme kertaa. Aina, kun malli jäi pöydälle. Puu on kasattu nyt kolme kertaa, ja edelleen siitä saa nyppiä kissankarvoja…

Pari figuuria mielestäni jopa onnistuivat aika hyvin, osasta taas näkee että kerran vuodessa figuja maalatessa taito ei juurikaan kehity.

Kommentit

Pojillahan on meininki kohdallaan. Lieneekö yksi juonut ns. ärräviinaa,vai suunitteleekohan kukon teilaamista hiukopalaksi. Ilmeen voi tulkita vihaiseksi tai katsettaan tarkentamaan pyrkiväksi humalaiseksi. Erittäin onnistunut figuuri siis. Mainio idea ja toteutus tässä dioraamassa muutenkin.
Hienosti toteutettu erityisesti toi figujen "liikunnallisuus" eikä muutenkaan moitteen sijaa. Hieno idea.
Juke 21.8.2013 16:43 Vastaa lainauksella
Oikein hyvän näköinen dio, figut ovat luonnollisen näköisiä (tosin ihan kauheessa jurrissa) ja mm. ihon väri on mielestäni onnistunut. Näköjään siihenkin aikaan oli jo poikien keskistä "sateenkaaritoimintaa", on niin hellä kosketus noilla kahdell akuvassa 3.. Hyvin onnistunut!
Kerrankin oikein huumori diorama,tosiaan supermainio idea.
Pientä makuu asiaa: yhden ote tuosta kalja tai viinapullosta ei ole aidon tuntuinen viides kuva ylhäältä.
Tuo kukkon paikka ei ole hyvä jalkojen varpaiden ote laatikosta ei ole todennäköinen,vaihtaisin paikkaa.
Mitenkäs toi yksi pullo on joutunut tuohon tykin piipuun, ja piippu turvonnut??????Ei ole mahdollista????,
Tuo fritzi hindu on oiva lisä jos se on se,kun on niin tumma muihin nähden,freies indien.
viiden tähden konjakin makuinen asia .
Figurien asennot loistavasti toteutettu.
Diorama erittäin hyvin tehty.
Iskee ku miljoona volttia:) Tunnelmaltaan sopivan riehakas ja juopunut. Vaunu on sopivasti kulunut, alusta ja aita todella nätisti toteutettu, ,ukavia yksityiskohtia mm, kukko ja kana sekä tykinputkeen tungettu pullo. Komea kokonaisuus.
On Jouni hieno ja pysäyttävä työ!
Panssareista en mitään tajua,mutta koko idea on upea ja toteutus taitava.Varsinkin figujen maalaus ja säistys ja varsinkin ilmeet ihan kuningasluokkaa!!Olen tästä sanonut ennenkin,mutta esim kolmevitosessa skaalassa on mielestäni parempi jättää silmät maalaamatta kokonaan ja vaikka vaan litkuttaa luomiraot tummiksi,kuin yrittää niitä valkuaisia,iiriksiä ja pupilleita turhaan saada näkyviin..korkeintaan keskinkertaisen proteesin niin saa aikaan.
Ainut mistä nurisen on tuon iloliemikopan pullojen korkkipolitiikka,ihan kuin meidän lähikaupan kokishylly.. ;-)Ehkä olisin valinnut korkkeihin vähemmän raflaavan värin..
Mahtava fiilis ja tunnelma diossasi kyllä on ja se huoli huomisesta tuolla soppamäärällä panssaripojillekin koittaa viimeistään aamulla…
Mikko
Räyhäkäs meininki! :D Tuo pullo tykinputkessa on kyllä loistava yksityiskohta.
Hyvä ettet heivannut roskiin!
Tally-ho 21.8.2013 22:33 Vastaa lainauksella
Tää on aivan uskomattoman hieno dioraama! Kundit on jo tässä vaiheesa ottaneet kuppia oikein kunnolla ja tykin putken päähänkin on laitettu Molotovin cocktaili valmiiksi. Ei voi muuta kuin ihailla sun figuurien maalaustaitoasi. Kerrassaan hieno asetelma! Täytyy sanoa, että: you made my day!
AJ 22.8.2013 08:15 Vastaa lainauksella
Moi Jouni,

Aivan ässä dio, jossa on menoa ja meininkiä - juuri sitä dioissa tarvittavaa dynamiikkaa ja tarinaa. Todella helppo kompata kehuja edeltä. Nuo figut diossasi ovat mielettömiä; niiden asennot, eleet, ilmeet ja viimeistely väreineen ovat tajuttoman hyviä.

Loistava dio, enuff said. Parhain terveisin, AJ
Hienoa että idea toimii.
Vähän mietitytti tuleeko kukkahattuilua tälläisestä juopporemmistä. :)
Tuo kukon paikka voisi olla hieman tasaisempi, tai jalat hieman muotoiltuna laatikkoa myöten. Pitää miettiä… Alunperin kukon paikalla piti olla korppi rannekello suussa, mutta Carpetmonster hävitti korpin :)
Tuo melkein tyhjän kaljapullon kallistus onnistuu oikeasti tuollaisella sormiotteella. Isot pojat ovat kertoneet;) Pikkusormen voisi tietysti vielä vääntää pystyyn?
Nuo punaiset korkit/suojat ajattelin tehdä saadakseni jotain väri maisemaan. Muuten aika tasaisen ruskea maisema.
Kiitokset kaikille kommentoijille :)
Tyhjentävä vastaus Jouni,
veikkaisin tästä viikon mallia.Varsinkin kun diot on mielestäni mallailun kuninkuusluokka ja vaikein toteuttaa uskottavasti..
Tietenkin poislukien sataprosenttiset skrätsit.
Kai seuraava on jo työn alla, odottelen itse ainakin mielenkiinnolla!
Aihe vois olla eduskunnan täysistunto lomien alla tai smj:n pesiskatsomo,ei tarvis montaa figua maalailla…:O
Mikko
Mainio, elävä ja ilmeikäs dio laadukkaasti tehtynä!
Tuosta eduskunnan istuntodioraamasta saisi hyvinkin dramaattisen. Aiheena vaikkapa Veikko Vennamon poisto istuntosalista kahden järjestysmiehen kantamana :)
Tämä on kuin Kismet = Niin hyvää ettei sanotuksi saa!
Aivan mahtava idea! Tuon kaverin ilme joka tuijottaa kukkoa jaksaa naurattaa ja kuten tuo tykinputkessa oleva pullokin. Ja kun toteutus on vielä priimaa niin kyllä kelpaa!
Onko esikuva jostain leivosentien mallailuiltamasta? :-) Ilmeet ja "body language" toimii hyvin. Diossa paljon kivoja yksityiskohtia. Hiusten skulptaus onnistunut mainiosti..

Kukkoa katsova vaaleatukka on kyllä ryhmän onnistunein :-)
Kiitokset mukavista kommenteista.
Antaa intoa tehdä joku keskeneräinen ehkä valmiiksi :)