
Alustoineen päivineen koko dioraama on vain 6 senttiä pitkä ja 2,5 sm leveä.
| Tekijä | Teemu Siltanen |
| Mittakaava | 1/72 |
| Valmistaja | Modelist |
| Rakennusvuosi | 2007 |
| Aihepiiri | Dioraamat |
11.8. Aloittelin tällaisen ikäänkuin välipalaksi. Tarkoitus on sijoittaa menopeli tulevaisuudessa johonkin dioraamaan, tai sitten teen sen ympärille pienen vinjentin. Vekotin oli Modelistin pakkauksessa, mutta valurungoissa luki Academy. Samasta laatikosta löytyi myös Jeeppi, Kübelwagen ja kaikenlaista tynnyriä, laatikkoa, jerrykannua sun muuta sälää. Hinta Viipurilaisessa lelukaupassa n. 3 euroa koko setille.
Kittiä tarvitaan vielä mallin kokoon nähden melkoisesti. Ei kovin häävi malli, mutta ihan metka rakentaa. Pahin virhe tuossa lienee etummaisten telapyörien sijainti liian kaukana seuraavista rattaista. En kuitenkaan keksinyt keinoa siirtää niitä lähemmäs, koska koko paketti oli valettu yhdeksi osaksi. Nyt täytyisi selvittää onko vehjettä käytetty suomalaisten toimesta, ja jos, niin missä ja minkä värisenä.
18.8. Väsäilin yhdessä illassa Kettenille jonkinlaisen alustan ja maalailin sotilaan sille kaveriksi. Työn tarkoitus oli kokeilla ja harjoitella tiiliseinän tekoa. Käytin seinään Tiimarista saatavaa, itsekovettuvaa Jovi-massaa. Onnistui omasta mielestäni yli odotusten, vaikkakin tiilet ovat ulkona mittakaavasta. Koko hoidolla on mittaa 6 x 2,5 senttiä, eli mistään kovin suuresta diosta (vinjentti?) ei ole kysymys.
Vaatii vielä pientä viimeistelyä, mm. maata täytyy vähän sävyttää ja irto-osat liimailla kiinni. Myös kiireessä otetut kuvat ovat melko huonoja, eli täytyy satsata siihenkin osastoon ajan kanssa.
3.9. Leikkasin 8 millisestä MDF-levystä alustan diolle. Yritin myös korjailla aiemmissa kuvissa huomaamiani virheitä, mutta kuten aina, uusien kuvien ottamisen jälkeen niitä löytyi lisää. Sakemannilla on esimerkiksi suhteellisen suuret saappaat, koko lienee jossakin 59:n paikkeilla. Lisäksi kuvista pisti silmään että sankarimme on kasvoiltaan kovin kalvakka ja harmaa. Päätin kuitenkin, että eteenpäin on taas siirryttävä, ja tämä malli saa olla valmis. Joten liimasin sekä äijän, että Kettenin kiinni alustaansa. Ai niin, tulihan tuonne Kettengadin perälle lisättyä jonkinmoinen laatikkokin tuomaan hieman lisäväriä.
Kaikenkaikkiaan opettavainen pikkuprojekti. Varsinkin tiiliseinän teko oli rohkaiseva kokemus, josta on varmasti hyötyä jatkossakin. Kunhan tässä vielä vuoden tai pari treenaa, niin sitten rakennan sen mestariteokseni jossa on kaikki kohdallaan, ja referenssejäkin tutkittu hieman tarkemmin. :)
Rekisteröitymällä käyttäjäksi voisit muun muassa...
Rekisteröidy käyttäjäksi tai jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään sivun yläreunassa.