Pienoismallit.net

Rautatiemuseon pienoismalli

2. kalustohalli

Vuonna 1996 valmistui Rautatiemuseon uusin kalustohalli. Se rakennetttiin aikaisemmin tehdyn hallin jatkoksi siten, että osa raiteista kulkee molemman hallin läpi. Uudemmassa hallissa on viisi raidetta ja samaan tapaan raiteiden välissä on laitureita, joita pitkin museoväki voi huoletta tallustella.
Kalustohallin pienoismalli tehtiin aika samoin periaattein kuin 1. kalustohalli. Rakennuksessa on hartsista valettu katto, jonka voi nostaa pois hallin päältä. Katonharjalla maleksivat suuret kattoikkunat ovat uushopeasyövytteistä kootut, joiden kokoaminen suoritettiin juottamalla. Lopuksi koko katto maalattiin kynäruiskulla mustaksi. Seinät muodostuvat kahdesta päällekkäin liimatusta 2 mm:n polystyreenilevystä. Slammatut ulkoseinät mallattiin kuten olen aikaisemmissa merkinnöissä kertonut. Tässä rakennuksessa myös sisäseinät on slammattu, slammauksen alta tosin kuultaa Leca-harkon laastisaumat -muistaakseni myös pienoismallissa. Kalustohallin toisessa päädyssä ovat isot ikkunat tuomassa luonnonvaloa muuten hämärään rakennukseen. Koko ikkunaelementti on yksi uushopeasyövyte, joka liimattiin paikalleen vasta maalauksen jälkeen. Päädyn ikkuna-aukon reunoja kiertää polystyreenisoirot, jotka jäävät seinäpintaa syvemmälle. Ikkunaelementti asennettiin soiroja vasten. Toisen päädyn ikkunaelementti on noin puolet em. ikkunasta.
Myös tämän kalustohallin sisätilaa hallitsee teräksiset kattorakenteet, ja koska hallin katto on avattava, täytyi rakennukseen tehdä nämä rakenteet. Teräspalkkeja varten tehtiin jälleen naulajigi, joka helpotti huomattavasti palkkien kokoamista. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat jigeihin suorastaan intohimoisesti. Itselläni ei ehkä ole näin voimallista tunnetta näitä apuvälineitä kohtaan, mutta täytyy kyllä myöntää, että jigejä kannattaa väsätä aina, jos niistä on vähänkin hyötyä. Jigin rakentamiseen käytetty aika tulee moninkerroin takaisin nopeutuneena osien kasaamisena. Kalustohallin palkit on juotettu 1,5 x 1,5 mm:n kantikkaasta messinkitangosta, jotka maalattiin ruiskulla siniharmaiksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!