Pienoismallit.net

B24D Liberator

Assembly ship

Kerran näin kuvan Liberaattorista, joka toi mieleen Nalle Puh lempihahmoni Tikrun. Tiesin heti, että tulen tekemään tämän version. Kyseessä on B24D Asssembly Ship eli kokoontumismerkkikone tai vaikka majakkakone. Näiden tehtävänä oli nopeuttaa pommikoneiden kerääntymistä muodostelmaksi Englannin kanaalin yllä ennen matkaa pommittamaan kohteita Saksassa ja muualla Euroopassa.
Mallina on vuonna1983 julkaistu Monogrammin 1:48 B24D, jonka Revell julkaisi uudestaan 2009. Tämä B24D on pitkälti sama kuin Monogrammin aikaisemmin julkaisema B24J ja lähinnä vain runkoa on muutettu. Kunnolisen D:n tekeminen vaatii muutamia lisämuutoksia (mm. vasemman siiven trimmi pitää poistaa) mutta hankkimalla Squadronin lasit, True Detailsin pyörät, Kosterin ampumot tästä saa kyllä hyvän mallin. Eduaradin etseilla saa myös parannettua ilmettä kummasti. Käytin tosin vain ohjaamo-osia,sytystysjohdot, jarrukaapelt ja lakutelinekuilujen ja luukujen osia.
Aikaa kyllä saa näihin vanhoihin pommareihin kulumaan rutosti. Seuraava projektini eli Tamiyan Lancaster tossa etenee etanan raivolla :0)
Projekti oli erittäin antoisa ja siitä on julkaistu artikkeli Mallixin 2011 numeroissa 2,4 ja 5.

Kommentit

AJ 6.1.2012 15:28 Vastaa lainauksella
Moi Ykak, Tosiaan Nalle Puhin parhaan kamun Tikrun "nimikkokone" - skiditkin tykkäisi, paitsi ei ehkä pin up kuvasta (ko. pienoismalliin sinänsä pin up kuva sopii kuin nenä päähän esikuvansa mukaan). Tämä on tosiaan todella piristävän poikkeuksellisen värikkään omaperäinen pienoismalli, joka on selkeästi paneutuen tehty huolella. Ei mitään moitetta, vaan kehuja kaikinpuolin hyvä toteutus rakentamisen, maalauksen ja viimeistelyn osalta - poikkeuksellisen hyvä idis vielä kruunaa mallin. Ei muuta kun tähtisadetta niskaan. Parhain terveisin, AJ
Erittäin näyttävä kone ja malli.Ei varmaan helppo maalattava kuitenkaan.Vanhennuksia olisi saanut olla rajumminkin vielä,vaikka maku asioita vain.Viikon parhaimpia lentokoneita kyllä,jollei paras.
MRB 6.1.2012 16:23 Vastaa lainauksella
Todella hyvän näköinen kone! 4 ja puoli
Alaleuka putosi lattialle heti kun avasin tästä tuon ekan kuvan!
Siis aivan mahtavaa työtä!
Saisko näiden "majakkakoneiden" historiasta sen verran lisätietoa, että nämä siis eivät lennelleet "vaaran vyöhykkeellä" joten siksi värit ovat kirkuvat eikä koneessa ole yhden ainoaa kookoota?
ykak 6.1.2012 22:32 Vastaa lainauksella
Juuri näin, tästä oli poistettu kaikki aseet. Joihinkin saatettiin jättää pari kk:ta. Aseiden poisto kevensi myös koneita ja pidensi niiden toiminta-aikaa. Kirkuvien värien ja valojen tarkoitus oli helpottaa koneen näkymistä, jotta varsinaiset pommikoneet osasivat kerääntyä näiden ympärille ja asettua oikeille paikkoileen muodostelmissa. Kelit Englannissa eivät olleet parhaat mahdolliset esim talvella. Koneet saattoivat lähteä myös hyvin aikaisin aamulla. Kyseessä oli päiväpommitukset. Saksalaisia hävittäjiä ei juuri enää 1944 näkynyt kanaalin yllä. Olivat valtakunnan puolustuksessa. Normandian maihinnousu työnsi Saksalaisten hävittäjien kentät pois Ranskasta ja seuravaksi Alankomaista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Liberator laivueet käyttivät näitä majakoita huomattavasti enemmän kuin b17 Fortress laivueet. Meinaan kyllä tehdä yhden tällaisen majakan myös Fortresista :0)… Aiheesta on hyvä opus: Assembly Ships of Mighty Eight, Atelier Kecay (Jacek Jackiewich, Robert Bock)
Luin aikanaan Mallixista tämän hienon mallin rakentelujutun. Projekti oli suuritöinen ja loputulos näkyy näissä kuvissa. Upea malli mielenkiintoisesta aiheesta. Ainesta viikon malliksi?
"Isi, näytä vielä se pörriäiskone!" tuumasi Tuomas 2 v. kun bongasi tämän gallerian sivulta. Ampiaisväritteinen B 24 on melko mielenkiintoinen laite. Ja malli siitä on hyvin tehty.
ykak kirjoitti:
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Liberator laivueet käyttivät näitä majakoita huomattavasti enemmän kuin b17 Fortress laivueet.
Mikä lienee tähän ollut syynä?
Kertakaikkisen onnistunut malli. Mielenkiintoinen esikuva ja siitä erinomainen toteutus.
ykak 8.1.2012 18:42 Vastaa lainauksella
A Lappalainen kirjoitti:
"Isi, näytä vielä se pörriäiskone!" tuumasi Tuomas 2 v. kun bongasi tämän gallerian sivulta. Ampiaisväritteinen B 24 on melko mielenkiintoinen laite. Ja malli siitä on hyvin tehty.
ykak kirjoitti:
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Liberator laivueet käyttivät näitä majakoita huomattavasti enemmän kuin b17 Fortress laivueet.
Mikä lienee tähän ollut syynä?
Siihen en ole varsinaista vastausta vielä löytänyt.
Hieno malli! Luin myös Mallix-lehtien artikkelit. En edes tiennyt tällaisten koneiden olemassaolosta. Kiitos, YKAK!!
Majakkakoneiden runsaampaan käyttöön B-24D koneiden kohdalla ei ehkä löydy varmaa vastausta, mutta ainahan voi arvella. Liberator B-24D oli kapean siipensä takia huomattavasti vaikeammin lennettävä kone kuin B-17. Lentäjät eivät pitäneet siitä juuri kyseisen ominaisuuden takia. Toki oli useita, joiden mielestä se oli hyvä kone, minkä todistaa myös se seikka, että sen käyttö oli huomattavasti monipuolisempaa kuin kuuluisuutta saavuttaneen B-17 pommittajan. Konetta tilattiin esim. englannin ilmavoimien käyttön mm. sukellusvenetorjuntaan ym. erikoistehtäviin. Tyyppiä rakennettiin myös enemmän, kuin B-17 pommittajaa. B-24D malli oli n. 20 km/h nopeampi kuin B17 eli 480 km/h vastaan 460 km/h. Pommikuorma oli myös suurempi kuin B-17 koneessa. Kapea siipi asetti myös lähtö- ja laskeutumisnopeuksille sangen suuret erot. B-24D pilotit sanoivatkin, että B-17 oli leija, mutta B-24D konetta piti lentää. B-24D hävisi kuitenkin vaurioiden kestävyydessä B-17 pommittajalle. B-24J, johon oli asennettu keulaan tulivoimaa lisäävä tykkitorni, pudotti myös sen huippunopeuden 455 km/h.
Palatakseni tuohon majakkakoneen käyttöön, niin olisikohan siihen syynä B-24D koneiden hyökkäys Romaniassa olleita oljykenttiä vastaan. Tällöin hyökkäykseen osallistuneet B-24D rykmentit nimittäin menettivät 40 % koneistaan suunistusvirheen takia. Osasyynä virheeseen oli se, että kumpikaan polunnäyttäjäksi määrätyistä koneista ei täyttänyt tehtäväänsä. Hyökkäys oli käsketty suorittaa matalahyökkäyksenä 75 m:n korkeudesta ja saksalaiset olivat omien havaintojensa perusteella valmistautuneet ottamaan pommittajat vastaan. Ploestin öljykenttien ilmatorjunta oli myös huomattavan voimakas puhumattakaan paikalle kutsuttujen torjuntahävittäjien määrästä. Aikaisemmin mainitut B-24D koneen ominaisuudet eivät juuri antaneet hyökkäjille kovin suuria mahdollisuuksia edestä hyökkääviä hävittäjiä vastaan.
Olisikohan tässä syy majakkakoneiden myöhempään käyttön ottoon?
Hieno ja erittäinen mielenkiintoinen malli sekä sen historia. Alusta ei näytä järin vaikuttavalata tosin.

Tälläinen malli olisi upea nähdä toimivien valojen kera!